tiistai 12. kesäkuuta 2012

Vähän ajan kuulmiset

 Mistäköhän aloittaisin? Tässä vähän ajan aikana on tapahtunut vaikka mitä! No, aloitetaan ihan alusta, jotta juttu menee kaikille perille. :)

   Toukokuun alussa, eräänä lauantaina kaverini soitti minulle ja kertoi kauheat uutiset! Yöllä minulle hyvin rakas Atlena "Lenu"-tamma oli varsonut etuajoissa, eikä varsa selvinyt hengissä. Lenun vointikaan ei ollut mikään hyvä.. Olin aivan paniikissa enkä tiennyt mitä tehdä. Itkin melkeinpä koko päivän, ja vaikka kaverini ja vanhempani yrittiävt lohduttaa, se ei minua auttanut..
  Seuraavana päivänä sovimme kyseisen tamman omistajan kanssa, että menen katsomaan Lenua joku päivä, ihan milloin tahdoinkaan. Tämä lohdutti kovin, sillä tiesin, että pian näen Lenun ja voin taas halailla tammaa ja syleillä sen vanunpehmeää päätä.
 Torstaina menimme kaverini kanssa tallille yöksi, ja hoideltiin Lenua. Tamma näytti tosi surkealta, mutta aina niin lempeältä! Se sai koko viikon  Sulfa-kuuria ja sen vointi oli jo paljon parempi! Se helpotti minua kovin.. Torstaina sain myös tietää, että Lenu lähtee seuraavana päivänä vuodeksi ylläpitoon 10-kilometrin päähän. Tuntui todella pahalta ja  itketti kovin, kun pakkasimme Saran kanssa Lenun tavaroita kassiin valmiiksi..
Ennen Lenun lähtöä sen uuteen ylläpitokotiin ♥

  Lenun lähdön jälkeen en ole käynyt kyseisellä tallilla, kun vain kerran ratsastamassa toisella, minulle hyvin rakkaalla Hallmyra Peek A Boo "Peeka"lla.. Tämäkin tamma lähti nyt ylläpitoon, joten en voi tammaa nähdä. Nyt ei huvita enää käydä tuolla tallilla missä kyseiset hevoset asustivat, sillä ei ole yhtäkään rakasta enään sielä.. :( ♥
Peeka keväällä 2012 ♥

 Kesäloman alussa kävimme Saran ja Emmin kanssa katsomassa yhtä tammaa, minkä meinasimme ottaa ylläpitoon, mutta diili peruuntui, meidän päätöksestä.  Lähdin kuitenkin viime viikolla katsomaan tallipaikkaa mihin kyseinen tamma olisi mennyt ja aloin käymään sielä. Tämäkin talli on täysin yksityinen ja rauhallinen paikka, jossa on suuret ja rehevät laitumet, sekä pari ulkokarsinaa ja "tarha". Tämä paikka on myös tuplasti lähempänä minua, kun tuo Ramonan talli. Ramonalle minulla oli matkaa n.30km, kun taas tälle tallille matkaa on n.5-7km :)
  Ihanstuin  tuohon paikkaan totaalisesti ja en tosiaan kadu, että lähdin käymään sielä. Tallin omistaja lupasi auttaa ylläpitohepan etsinnässä ja siinä valissä käyn tuolla tallilla ratsastamassa yhtä ponia. Meinasimme saada tuon ruunan ylläpitoonkin, mutta sen omistaja oli luvannut herran jo toiseen paikkaan, mikä harmittaa kovin!
 Ratsastin ruunalla ensimmäistä kertaa viime perjantaina, jolloin kävimme tallin omistajan kanssa pitkällä maastolenkillä. Ihastuin Simpan luonteeseen ja reippauteen todellisesti! Ponista on tullut minulle myös hyvin tärkeä, näiden kahden hoito ja ratsastuskertojan aikana. ♥

Eilen kävin taas ratastelemassa tuolla ruunalla ja auttamassa tallihommissa. Vietin hyvin mukavan päivän tallilla, rupatellen tallin omistajan kanssa ja tehden kaikenlaisia tallihommia. Viihdyn hyvin kyseisessä paikassa myös puheliaan ja iloisen omistajan takia! En yhtään ujostele tuota henkilöä, sillä hänkin on hyvin puhelias, kuten minäkin! :)    Eilen myös pyöräilin ensimmäistä kertaa tallille ja takaisin kotiin. matkasta tuli huimat n.13km!

 Huomenna ja torstaina menen taas auttelemaan tallipuuhissa ja puuhaamaan jotain Simpan kanssa, ennen kuin tuuna lähtee Lauantaina.. Meillä ei siis enää ole hirveesti yhteistä aikaa, joten käytetään nämä pari päivää mahdollisimman monipuolisesti ja miettimättä tulevia! :)

 Tallipäivien lisäksi lupailin kirjoittaa peruspäivistä, ainakin pienmuotoisesti! :) Olen siis ollut hyvin paljon Saran kanssa kesäloman aikana. Olemme treenanneet koiriani, käyneet rannalla ja pitäneet muutenkin hauskaa. Mutta hei! Olikohan se niin, että 1-kuva kertoo enemmän, kuin 1000 sanaa? Sarasta en viitsi kuvia laittaa (paitsi sellaisia, joissa ei kasvot näy), sillä ei ole lupaa, mutta tässä nyt joitain koirakuvia .. :)

Näyttelytreeniä :)

Herkkä hetki Saralla ja Taralla :) ♥

Oni ♥



vesipeto!♥

Tara on Kaunotar  ♥:) 



Mutta eikai tässä muutakaan.. Kirjoittelen lisää huomenna, tallin jälkeen tai viimeistään torstaina! :)
 PS. Jos joku ihmettelee miksen mainitse tallin omistajan tai ylipäätään koko paikan nimeä, niin se johtuu siitä, etten tiedä saanko näin julkisesti niitä mainita. :)

~Darja


1 kommentti:

  1. Tiedätkö missä Peeka nykyään asuu?? ja synnyttikö se sen varsan terveenä? :) Olen sen entinen puoliylläpitäjä, lopetin kun se lähti Lohjalta pois...

    VastaaPoista