tiistai 28. elokuuta 2012

Tallilla ♥

Lauantaina olin tallilla ratsastamassa Jumbolla ja Cherillä. Ensiksi lähdimme Ellyn kanssa ratsastamaan hevosia kohti maneesia, joka sijaitsee noin 6km päässä hevosten laitumesta. Maneesilla Ramona piti tuntia. Tosin minä en osallistunut tunnille, vaan ratsastin Jumbon sinne, jotta eräs Jessica pääsisi läpiratsastamaan sen.
2011

Lopputunnista kokeilin kuitenkin ratsastaa Cheriä ihan kunnolla kentällä ja ensimmäistä kertaa tunsin tamman todella olevan pohkeen välissä ja kantavan itseään, sillä usein se vain "rullaa" kaulaansa, mutta ei kuitenkaan astu kunnolla alleen. Nyt tamma oli ihan super!! Toivotavasti pääsen joku kerta sillä koulukisoihinkin :)
Cheri, heinäkuu 2012 ♥
  Tunnin jälkeen ratsastimme hevoset taas takaisin laitumelle. Molemmilla oli virtaa sen verran, että otettiin yksi kunnon kiitolaukkapätkä ja jestas, kun mentiin lujaa!! Jumbo on kyllä harvoin noin nopea ratsastajan kanssa, sillä se tykkää enemmän vetää kärryjä. :D

 Laitumella sitten loppuverkattiin hevoset ihan kunnolla yhdellä pellolla, eli ratsastin eteen-alas voltteja ja ympyröitä. Ja sitten vielä hieroin jalat ja selän, sekä harjasin Jumbon ihan kunnolla.  Ihmettelin kovin, kun Jumbo ei ollut edes hikinen, vaikka yleensä se o ihan, kuin suihkusta tullut! :)
Heinäkuu 2012 :) Ilmeellä mennään ;D

 Muina päivinä en ole tehnyt mitään ihmeellistä. Meillä oli (ja on edelleen - viime torstaista lähtien) vieraita Israelista, joten illat menee heidän kanssaan, kun taas päivät menevät koulussa ja kotona ollessa koirien kanssa ja tehdessä lähsyjä. Eilen Eve ja Elly olivat meillä viihdyttämässä minua ja auttamassa koirien kanssa, muuten päivät ovat olleet suunnilleen tuollaisia, mitä ylempänä kuvailin. 

Yritän kirjoitella jotain viikonloppuna mikäli kerkeän! :)


 ~Darja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti