![]() |
♥ |
![]() |
♥ |
![]() |
Kiitos kaikista yhteisistä hetkistä rakas!♥ |
Eilen illalla sain soiton ystävältäni. Siellä, luurin toisessa päässä kuului ärisevä ja kauhistunut ääni sanoi minulle "Flower on nyt poissa". En käsittänyt asiaa ja ryntäsin heti Facebookin ääreen. Siellä huomasin ponin omistajan seinällä päivityksen, jossa luki seuraavasti "R.I.P Flower, muistamme sinua ikuisesti!". Käteni alkoivat tosissaan tärisemään ja kyyneleet valuivat silmistäni. Kaikki tapahtui niin nopeasti.. En ehtinyt edes hyvästelemään tammaa, kun se siirtyi jo ikuisille vihreille laukkailemaan taas kivutta ja onnellisena.. En vain yksinkertaisesti voi käsittää miten näin hieno, rehellinen ja yritteliäs poni voi kadota maan pinnalta muutamassa sekunnissa. ♥ :(
Flower sai siis kovan kaviokuumeen eilen päivällä. Vähässä ajassa Flower meni kuitenkin siihen kuntoon, että tammaa ei voinut enään millään tavalla hoitaa. Syke oli todella kova ja F ei voinut syödä taikka edes seistä, vaan makasi koko ajan. Se selvästi kärsi kovin ja hevosen omistaja, sekä eläinlääkäri näki parhaaksi vaihtoehdoksi päästää tamman kärsimästä.
Ikävä on suuri ja tekisin mitä vain, jotta saisin tamman takaisin, mutta tiedän kuitenkin, että lopettaminen oli tässä tapauksessa paras vaihtoehto ja nyt Flower laukkaa loputtomilla niityillä, heppa-paratiisissa ja katselee meitä, ikävöiviä ihmisiä sieltä jostain niin kaukaa, mutta niin läheltä... :'( ♥
Kiitos kaikista yhteisistä hetkistä! You still in our memories now and 4ever Flower ♥
Lopuksi vielä lyhyt muistovideo, kiitos siitä ystävälleni Evelle ♥
~Darja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti