torstai 20. joulukuuta 2012

Sanat, lauseet puuttuu..

 Moikka! Tekisi nyt niin mieli kirjoittaa joku pitkä kuulumispostaus, mutten vain jaksa, eika huvita. En tiedä mistä johtuu se, että blogi ei innosta, vaikka muuten elämässä kaikki on sunnilleen hyvin ja kerrottavaa olisi vaikka kuinka paljon. Varsinkin näin joulun aikaan ehtii tapahtua kaiken näköistä ja haluaisin kovin jakaa sitä kaikkea teidän kanssanne, mutta en millään jaksa kirjoittaa. Kameran edessä puhuminenkaan ei ole minun juttuni, sillä en vain osaa keksiä mitään sanottavaa.
edustavaa.. -.-

 Tänään oli ihan perus koulupäivä, vaikka onkin viimeinen päivä ennen joulujuhlaa. Toisaalta, emme kylläkään opiskelleen millääin muilla, kuin fy-ken tunnnilla. Ensiksi meillä oli yksi liikuntatunti (normaalisti on siis kaksi), sillä toisella tunnilla oli Comenius projektiin osallistuvien oppilaiden tekemän videon esitys koulun juhlasalissa. Koulustamme oli siis kolme oppilasta ja kaksi opettajaa, jotka pääsivät kreikkaan Comenius projektin takia. Lisää projektista voi lukea tästä. :) He tekivät matkastaan melkein ½tuntia kestävän videon, joka oli ihan kivaa katsottavaa. Samalla meillä piti olla yhteislaulu harjoitukset huomista joulujuhlaa varten, mutta emme kerenneet laulamaan mitään, sillä video olikin aika paljon pidempi ja alussa kesti aika kauan. Sitten meillä olikin Fy-Ke:ä ja sillä tunnilla teimme kokeita vedyn ja veden kanssa.  Sitten olikin OPOa jolloin katsoimme vain Mr. Beenin joulujaksoja ja juttelimme.  Sitten vain syömään, treenaamaan musiikinluokkaan välitunniksi, ja kipin kapin kotitalouden tunnille.


Siellä sitten siivosimme, söimme pipareita ja katsoimme joku ohjelma pohjoismaiden jouluruoka perinteistä. :) Olimme valmiita jo 14.05 ja koulupäivän piti päättyä vasta 14.45, mutta opettaja antoi luvan lähteä aikaisemmin kolulusta ja juoksimme kuin hullut bussipysäkille. Elly tuli tänään meille joten hänkin joutui pistää liikettä niveliin ja juosta tuhatta ja sataa jotta ehdimme bussille, joka lähee kyseiseltä pysäkiltä 14.07.. :D

 Meillä me katsoimme kaikkia One Direction videoita, pelleiltiin ja riehuttiin. Tietenkin koiratkin pääsivät lenkille ja hyvälle, sekä reippaalle sellaiselle. Nimittäin Elly päätti lähteä -10 pakkasella ilman takkia noin 6cm paksuun lumihankeen lenkittämään koiria, eli ystäväni oli taas kerran niin fiksu.. :D Juoksimme lähes koko kilometrin pituisen metsälenkin, välillä lähes uiden lumihangessa. Eli näin meillä miten teillä..?


Enempää en oikein jaksa kirjoittaa vaikka asiaa olisi, mutta taidanpas lähteä pakkaamaan lahjoja ja valmistautumaan huomiseen joulujuhlaan. Moikka!

hyvää joulun odotusta ♥ (joo tiedän, kuva on vuodelta nakki ja perunamuussi! )
 ~Darja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti