Olen taas sairaana ja minua äsrsyttää suunnattomasti, joten tänään ajattelin purkaa kuulumisiani tänne. Teen loppuun myös lyhyeen erikoispostauksen.
Eilen mulla oli jo koulussa vähän surkea olo. En jaksanut oikein mitään ja hermot oli kireällä. Kuunelin koko päivän musiikkia ja Minna ja Elly yrittivät parhaansa mukaan jotenkin piristää minua. Onnekseni meillä on perjantai kevyt päivä, eli kaksi tuntia kuvista, kolme tuntia käsitöitä ja tunti biologiaa, mutta siinäkin meillä on ihana opettaja, eli ei haittaa yhtään sekään tunti.
Koulun jälkeen mulla oli kauhea kurkkukipu ja päässäkin pyöri. Isäni oli helsingissä tullessani kotiin, joten lenkitin äkkiä koitat, mutta sekään ei onnistunut ihan ongelmitta. Ensiksi Tara yritti karata, mutta sain sen kiinni. Sitten molemmat koirat alkoivat riehua hihnassa ja minun tuurillani olin tietenkin ensimmäistä kertaa tämän vuoden aikana ottanut Taralle flexin perushihnan sian, koska ajattelin, ettei ne neidit kuitenkaan tuve riehumaan. No mites siinä kävikään. Jouduin ottamaan koiria ihan kunnolla kiinni niskasta, että sain ne rauhottumaan. Juuri kun olimme melkein pääseet pois metsäpolulta tulee vastaan koira ja Tarahan on just sellainen rähisiä jos se ei pääse leikkimään ja Flexillä on mahdotonta seeda se pidettyä. Jotenkin minä sitten sain raahattua molemmat koiran pois polulta kuusien taakse ja siitä sitten kotiin. Tara oli ihan hulluna ja minulla ei ollut minkäänlaista kontrollia siihen mikä takia päätin ottaa koiran vielä hetkeksi ulos ja hypyttää sitä vähän ja treenailla tottelevaisuutta. Vaihdoin äkkiä flexin tavalliseen kangashihnaan ja otin vähän namuja mukaan ja sitten vain ulos.
Mun hullu veturi ♥ |
Loppupäivän vietin tietokoneen edessä ja väsäsin videota, jota en sitten saanut youtubeen ladattua, sillä tube poisti koko ajan ääniradan. Ja arvatkaapa vain ärsyttääkö, kun sain kerrankin tehtyä oikeasti hienon ja mielenimukaisen videon niin en saa sitä ladattua, voi vittu sanon minä!! -.- Anteeksi kielenkäyttöni, mutta ärsyttää ihan suunnattomasti! :(
Tänään en ole tehnyt mitään kummempaa. Heräsin puoli 11 aikaan, siitä menin suoraan lenkille äidin ja koirien kanssa samalla mussuttaen pipareita, kun en ehtinyt syödä aamupalaa.. :D Kun tulin sisälle join kumillisen Finrexiniä (flunssaa ehkäisevää teetä tai mitäliekään) ja söin aamupalan. Sitten selailin läpi Hööksin kuvaston ja istuin vähän aikaa koneella tekemässä ei mitään. Nyt olen yrittänyt kirjoittaa tätä postuasta, mutta en millään keksi lisää tekstiä tähän. Noh, ehkäpä tämä minun höpötys riittää ja aloitan sitten sen erikoispostauksen, joka aiheena on tälläkertaa parhaat ystäväni! :)
Parhaat ystäväni, kethä he ovat? Mistä he pitävät? Mitä he harrastavat? Mitä yleensä temme vapaa-ajalla? Entä koulussa? Vietänkö heiden kanssa paljon aikaa? Nyt saatte vastaukset kaikkiin näihin kysymyksiin.
Elly ja Sara ovat parhaita ysäviäni. Heidän kanssa minulla on hauskaa ja he tuntevat minut läpikotaisin ja tietävät miten saada minut hyvällw tuulella ja voivat luetella satoja asioita mistä pidän. :) Vaikka riitoja tulee niin ne menevät nopeasti ohi ja harvemmin ne ovat sen isompia!
Elly harrastaa ratsastusta, mutta sen lisäksi hän tanssii ja laulaa hyvin, muttei vain koskaan myönnä sitä. Hän soittai ennen myös pianotunneilla, mutta nyt tämä harrastus on jäännyt vain vapaa-ajan vietteeksi. Sara taas harrastaa vaikka mitä! Ratsastusta, vikellystä, balettia, show jazzia ja tietenkin yhteisenä harrastuksena Ellyn kanssa hänellä on minun kiusaaminen! ;)
Vapaa-ajalle olemme aika harvoin porukassa, mutte olen aika usein jomman kumman kanssa meillä. :) Mutta silloin, kuin pääsemme viettämään kunnon tyttöjeniltaa meidän lähelle ei kannata tulla, ei varsinkaan jos vihaa one directionia! :D
Tämä oli nyt näin lyhyt ja tylsä. Ajattelin ensikerralla toteuttaa tällaisen postauksen niin, että Sara ja Elly ovat myös paikan päällä. :)
~Darja
ihuna listaus :)
VastaaPoistaSiis postaus (näköjään liiankin vaikee sana mun "äly"puhelimelle)...?! XD
VastaaPoistaJa toivottavasti paranet pian ;)
Hahh!!:D Kiitos, Enköhän mä tästä, ainakin jos sä piristät muo tälläsillä kommenteilla udeemminki! :DD
Poistaihana postaus pikku Darja ;) <3
PoistaHha, kiitos :DD
Poista