lauantai 5. tammikuuta 2013

Tavoitteita vuodelle 2013

 Moikka taas pitkästä aikaa!

 Kuulumisia minulla ei taaskaan ole, sillä en ole tehnyt mitään kummempaa. Kuuntelen päivittäin samoja kappaleita samalta bändiltä ja leikin koirien kanssa. Uudenvuoden aaton vietin Johannan kanssa ja hauskaa oli! :D Seuraavana aamuna Elly ja Sara tulivat meille ja siitä alkoikin kunnon One Direction popitus, ei hohho kun nyt naurattaa meidän touhut!

Ajattelin tänään kirjoittaa vähän tavoitteita tälle vuodelle niin hevos -kuin koiraharrastuksen parissa ja muutenkin koskien omaa elämääni. Aloitetaan nyt vaikka näistä vaikeimmiten toteutettavista, eli hevosharrastukseen liittyvistä tavoitteista.

 - Yritän käydä tämän vuoden aikana ainakin 10 kertaa tunneilla tai valmennuksissa. Tämä kuitenkin riippuu ihan rahatilanteesa ja siitä, että mikä hevonen minulla on käytössä

 - Haluan kehittää tasapainoani ja oppia käyttämään istuntaani tehokkaammin, sillä jään helposti vetämään hevosta suusta tai vain potkimaan jääräpäistä hevosta käyttämättä muita apuja. Luvassa on siis paljon ilman satulaa ja jalustimia ratsastamista. Jumbo on siinä mielessä hyvä, kun se ei anna minun tehdä mikä tuntuu siitä epämukavalta ja jos jäänkin potkimaan tai vetämään turhaan/ väärään aikaan taikka istun todella huonostu harjoitusravissa se lennättää minut nopeasti maan pinnalle.
Rakas ori poika♥
 - Tavoitteena on saada joku hevonen ylläpitoon kesäksi ja ratsastella enemmän koulukiemuroita, sekä treenata maastakäsin. Haluan saada tulevan ylläpitohevosen kanssa saumattoman yhteistyön ja haluan viettää mukavaa aikaa sen kanssa. Tietysti haluan treenata myös vaativammin välillä, mutta mikäli saan ylläpitoon sen hevosen mitä olen suunnitellut ottavan, vaativa treenaaminen ja hyppääminen ei enään onnistu, joten joudun välillä käymään tunneilla taikka lainata Jumboa valmennuksiin. :)

 - Haluan tämän vuoden aikana päästä yhdet He-C tai/ja KN Special kisat läpi yli 55% tuloksella. Tämä on tuskin mahdollista tuon KN suhteen, mutta yrittää voi aina, kunhan saan hyvän hevosen alleni.

 Siinä nyt olivat oikeastaan kaikki tavoitteet hevospuolella, Katsotaanpas mihin tähtään koirien kanssa. :)

 -Koirien kanssa haluaisin yrittää paraantaa yhteistyötä vielä lisää ja muistaa treenailla monipuolisesti unohtamatta olla koirien ystävä. 


- Tämän vuoden aikana haluan mennä ainakin kahteen Junior Handleriin: Match Showhun ja oikeaan näyttelyyn kokeilemaan.

 - Yritän olla aktiivisempi lenkkeilyn suhteen ja käytä ainakin pari kertaa viikossa kunnon 2h lenkillä kävellen ja joka toinen päivä pyöräilemässä Taran kanssa hangon tiellä. Tämä tavoite on kuitenkin vain kesälomaksi, sillä kouluaikana en millään kerkeä/jaksa noudattaa tätä rytmiä. 


 - Aijon harjata koirien turkit ja pestä hampaan vähintään kerran kuussa! :D

 Oho, eihän näitäkään ollut niin paljon kun olisin voinut kuvitella.. Noh, ehkä se on parempi, etten suunnittelekkaan liikaa niin on enemmän mahdollisuuksia toteuttaa kaikki tavoitteet! :) Niitä on vielä jonkin verran oman elämisen suhteen:

 -Olen nyt viimeisten parin kuukauden ajan syönyt paljon ja liikkunut vähän joten minun pitäisi vähän muuttaa ruoka ja liikuntarytmiä, sillä tällä menolla en mahdu pian ovestakaan sisään.. :D Lisäksi yritän syödä terveellisemmin tänävuonna, mikä tarkoittaa good bye karkki ja suklaa (joo joo Sara, tiedän et sä huusit just äsken NOOOOU ja nyt hymyilen, kun luet tätä ;))
en-ole-läski.fi :O ps. Sori räjätäny ulkonäkö (kuva saksanmatkalta kun en ollut nukkunut noin 28h..)

 - Toinen hyvin tärkeä tavoitteeni on panostaa koulunkäyntiin ihan tosissaan, vaikka vihaisin jonkun aineen opettajaa taikka ei vain huvittaisi opiskella. Lupasin itselleni lukea kokeisiin ajoissa ja nostaa musiikin, englannin ja ruotsin numeroa ysiin, ja uskonto,köksä,  historia sekä liikunta 10:een. :)


 - Minua ärsyttää suunnattomasti epäpuhdas ihoni ja aijon yrittää huolehtia siitä tästälähtien paremmin.

-Tämän vuoden aikana aijon vähentää tietokoneen ääressä istumista ja puhelimen käyttöä. Tulokset tähän mennessä ovat hurmaavat.. 5 päivän aikana 40 tekstiviestiä, 2 puhelua ja koneella joka päivä noin kello 22-23 saakka.. :D

 - Nukkumaanmenoaikani on ollut koko viime vuoden aivan kamala ja olen saattanut mennä nukkumaan vasta keskiyön aikaan vaikka olisikin koulupäivä. Tänä vuona haluan korjata asian! ;)

Siinä nämä nyt olivatkin, toivottavasti jotakuta kiinnosti.. :D

2 kommenttia:

  1. Ihan kiva blogi :) Oon tässä vähän aikaa stalkannu sun blogia facebook-linkkien kautta, mut nyt jaksoin painaa tota "liity lukijaksi"-nappia, ja ois kiva, jos voisit käydä edes vilkaisemassa mun blogia :D

    T. Nina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!:D Kävin kattomassa sun blogia ja liityin lukijaksi.

      Poista