Moikka! En jaksa ruveta kertomaan mitenkään pitkästi viime viikkojen tapahtumista, mutta ajattelin tehdä tästä kuvapostauksen ja kuvien kuvateksteissä kerron sitten kuulumisia :)
Here we go! :)
__
 |
| 16.3 olin Brobyssä hyppäämässä kaverini vuokrahevosella Reesuksella. Yleensä tämä poni on aika laiska, mutta tuona päivänä virtaa oli vähän liikaakin (ja jääräpäisyyttä löytyi sien verran että meinasin lentää, kun yhtäkkiä pääty-ympyrän suunta vaihtui hevosen tahdosta.. ) |
 |
| En ollut hypännyt ennen tätä melkein puoleen vuoteen ja pidimmekin rimakorkeuden ihan matalana. Suurin este taisi olla okseti joka oli noin 50 cm? :) |
 |
| Okserin kanssa oli ongelmia melkein koko ajan. Aluksi kiellettiin, sitten hypittiin paikoiltaan yli, tai hypättiin ihan liian läheltä tai kaukaa.. |
 |
Olin silti todella tyytyväinen niin hevoseen, kuin itseeni. Kuitenkin oli niin pitkä aika siitä kuin olin viimeksi hypännyt kunnolla. Kiitos Ellylle "tunnista" :)
__ |
 |
| Tuon tallireissun jälkeen oli aika mieleenpainova lenkki koirien kanssa. Neidellä taisi olla oikeasti hauskaa, kun ne juoksivat pari tuntia ympäri metsää, pehmoista lunta pitkin - samalla järsien keppejä ja noutaen lumipalloja. :) |
__
 |
| Seuraavana viikonloppuna, lauantaina 23.3. alkoi Junior Handler kurssi. Sinne lähdettiin hvin, mutta stressaantuein mielin, sillä pelotti miten Tara tulee käyttäytymään uudessa hallissa, uusien koirien keskellä, sillä viime aikoina se on rähissyt aika paljon muille.. |
 |
| Minna oli ollut meillä yötä perjantaista, joten hän tuli mukaan kurssille minkä jälkeen lähdimme suoraan tallille yötä :) |
 |
| Tässä on vähän kuvia kun odottelimme kyytiä treeneistä. Itse harjoituksista kuvia ei valitettavasti ole. |
 |
| Kuvassa näkyvä halli on siis meidän treenihallimme (sisältä sen on paljon siistimpi ja kauniimpi ;) ) |
__
 |
| Olimme tallilla yhden yön, mutta kerkesimme tehdä vähän kaikenlaista. Kävimme taluttamassa Royta ja Melkeriä noin tunnin lenkin, ratsastimme, hoidimme heppoja, ja kävimme kuvaamassa Ramonan kouluvalmennusta jonka hän ratsasti Jumbolla. :) |
 |
| Roy ♥ |
 |
| Roy ja Zappe ♥ |
 |
Bambi ♥
__ |
 |
Ratsastus ei tällä kertaa sujunut. Ratsastin Cherillä joka ei ollut liikkunut pitkään aikaan ja menimme yhdelle metsätiellä. Eräs aikuinen nainen ratsasti Jumbolla, Minna ratsasti Maggiellä ja minä Cherillä. Noh, mummo kuumuikin vähän liika enkä ollut tarpeeksi päättäväinen joten se juoksi Maggien takamukseen kiinni, Maggie potkaisi, Cheri säikähti ja pukitti niin että lensin kailalle ja kolautin leukani sen kaulaan ja puraisin kielestäni palan irti ja siinä samassa olinkin Cherin ja Maggien välissä ihan jaloillani... :D Näin meillä miten teillä?
|
 |
| Jumbo ja turbomamma Cheri ♥ |
 |
| Maggie ♥ |
__
 |
| Ramonalla ja Jumbollakaan ei mennyt ihan putkeen valmennuksessa. Muuten Jumbo oli tosi nätisti, mutta laukoissa herravain ryösti ja pelleili.. Voi sitä ori-pokaa! |
_
 |
| Paras paikka, parhaat hevoset ♥:') |
__
 |
| Seuraavana torstaina 28.3 minulla oli kamera mukana koulussa ja Minna pelleili sillä koko päivän :D |
 |
| Ihanan puhdas naamani.. :/ Eikä se mene millään hoidolla puhtaammaksi! vinkkejä? |
 |
| Fysiikka on kivaa.. Noot! :/ |
__
Samana päivänä lähdimme Minnan kanssa koko pääsiäiseksi tallille. Torstaina kävimme vain ajamassa Jumboa, mutta siitä ei ole kuvamateriaalia ja videoita en nyt jaksa ladata.
__
Perjantaina kävimme ajamassa Jumboa ja mukanamme oli Marlen ja Sofia jotka ratsastivat Avalla ja Maggiellä. Siitäkään ei ole materiaaleja. Ratsastin vähän aikaa Maggiellä, sillä se pelleili Sofialle ja siinä vaiheessa tuli vähän kiitolaukkaa ja pukkeja, kun Jumbo lähti Minnalta ja Sofialta käsistä.. Mutta muuten matka meni ihan hyvin. :)
__
 |
| Lauantaina meillä oli varattu maneesi Royn ja Lexin irtohypytystä varten. |
 |
| Roy hyppäsi ensimmäistä kertaa, mutta Lex on tässä hommassa jo kokenut konkari! :) Ne ovat niin söpö orivaljakko ♥ |
 |
| Niiiiin puhdas Lex ja mini Roy ♥ |
 |
Vaikka Roy yhppäsi ensimmäistä kertaa, niin siltä lötyi heti ponnua ja hyppytyyliä ihan tarpeeksi! :)
__ |
Perjantaian siivosimme myös pihattoja ja kävimme ajamassa Jumbolla 2,5 lenkin joka meni todella hyvin, vaikka tiet olivat vielä aika liukkaat. :)
__
 |
| Lauantaina kävimme Minnan kanssa aamulla ajamassa Melkerillä pienen ja rauhallisen lenkin. :) |
__
 |
| Myöhemmin päivällä kävimme myös pienellä lenkillä niin, että Katariina ratsasti Melkkerillä :) |
__
 |
| Iltapäivällä Ramonalla ja Katjalla oli kouluvalmennus Jumbolla ja Cherillä :) |
 |
| Tällä kertaa Jumbo toimi myös laukassa hyvin ja se oli paljon tasaisemmin ohjalla :) |
 |
| Cheri oli aivan upea! Se kulki tasaisessa muodossa, väisti käynnissä ja ravissa, sekä nosti kaikki laukat käynnistä. :) Upea mummo! |
 |
| ♥ |
_
Hiukan illanvietto kuvia tallilta ♥:)
 |
| Joo, ei väsyttänyt.. :D |
 |
| namm :D |
 |
Minna ja sen upeat, siniset hiukset :D♥
__ |
 |
| Maanantaiaamu meininkiä ft. Ramonan tyttö Katariina ja Minna :D |
 |
| Seko mikä seko! :D |
 |
| Tytöllä on hauksaa! :D ♥ |
_
 |
| Aamupelleilyn jälkeen peidän piti lähteä kävelylle Melkerin kanssa, mutta mitä siitä tulikaan... |
 |
| Loppujen lopuksi pääsimme matkaan.. :) Ramona ja minä kävelimme jutellen hevosten laukan laadusta ja muutenkin ratsastuksesta, samaan aikaan kuin Minna ja Katariina puhuivat numeroista meidän perässämme kävellen! :D |
 |
| Melkkuuu ♥ |
 |
| Lopuksi Minna vielä peleili jotain Melkerin kanssa :D♥ |
Tämän jälkeen kävimme veilä ajamassa Jumbolla noin 1,5h lenkin ihan reipasta tahtia ja sitten lähdimme ratsastamaan tandemia Maggiellä Minnan kanssa ja Katja tuli Avalla perässä :) Sitten lähdettiinkin jo kotiin.. Oli ihan älyttömän kiva pääsiäisloma! ♥:)
__
Lauantaina 6.4 minulla oli Junnu Handler mikä ei mennyt ehkä ihan putkeen, kun Tara jänisti taas näyttelyhihnaa, mutta ihan tyytyväinen olin loppujen lopuksi. :)
Junnu Handlerin jälkeen lähdin tallille yötä. Lähdimme ajamaan Jumboa Sofian kanssa ja eräs Sanna tuli Maggiellä joka sitten pelleili niin, että lähetimme Sannan kotiin sen kanssa. Itse jatkoimme matkaa kohti Norby lenkkiä (n 1,5h) ja nappasimme Minnan matkan varrella kyytiin. Oli aivan älyttömän kiva lenkki! :D (tästä viikonlopusta ei ole mitään kuvia sillä kamera jäi kotiin.. ).
_
Sunnuntaina heti herätessämme lähdimme ajamaan Melkeriä, tai no Minna ja Sofia ajoivat sitä ja minä ratsastin Avalla. Lenkki meni ihan hyvin vaikka Ava jumitti nelisen kertaa niin, että jouduin hyppäämään pois selästä ja komentamaan sitä eteen ihan kunnolla. Kotiin päin mamma kulki kuitenkin ihan täydellisesti. ♥
10 aikaan aamulla Sofia lähti hevosmessuille ja Elly tuli tallille. Silloin lähdimme ajamaan Minnan kanssa Jumboa ja Elly ratsasti Cherillä perässä. Menimme Västervik lenkin joka kestää noin 2,5-3h. Meidän tapauksessa menimme lenkin noin 3 tunnissa, sillä kävelimme noin 3km kotiin päin, sillä olimme menneet todella kovaa muun matkan ja hevoset olivat todella hikisiä. :) Muuten lenkki oli mennyt erittäin hyvin.
Sen lenkin jälkeen ajoimme kaksi pick up auton lavaa täynnä heinää hevosille ja lähdimme kotiin. Oli todella kiva viikonloppu! Kiitos Ramona!! ♥
__
Noniin siinä se oli, toivottavasti tämä oli kiva. Pahoittelen kirjoitusvirheitä, en jaksanut tarkistaa tekstejä. Kirjoittelen taas heti kun saan jotain fiksua materiaalia! :)
~Darja
Tosi kiva postaus!:) Koirat on ihan oikealla omistajalla!Käyt aina niiden kanssa lenkillä;) Onnellisia koiria selvästi!
VastaaPoistaKiitos todella paljon!! :)
Poista