torstai 27. kesäkuuta 2013

1,5 days to the Partyyyy!

 Moikka! :)

 Tänään herätessäni tajusin, että mun synttärijuhliinhan on vain kaksi päivää aikaa! Tai no nyt jo 1½ päivää..
 En vain millään jaksa odottaa, kun saan taas nähdä kaikki ihanat ystäväni joden kanssa ollaan harvemmin tekemisissä. Lauantaina tapaan myös yhden hyvän ystäväni jonka kanssa ollaan chattailtu netissä, puhelimitse ja webbikameralla 1D flash Mobin jälkeen (eli nyt noin puoli vuotta), mutten ole häntä vielä ikinä nähnyt livenä ja nyt siis näemme vihdoinkin! Odotan myös innolla mitä ystäväni keksivät minulle lahjaksi, sillä en ole sanonut mitään toiveita.. Vanhemmiltani olin toivonut Where We Are - tour lippuja (One Directionin ensivuoden kiertue) mutta en tietenkään niitä saanut, sillä menisi vähän kalliiksi kuulema matkustaa Lontooseen tms. paikkaan vain keikkaa varten. No joo eiköhän se odotuskin joskus palkita! Olen myös toivonut uutta objektiiviä kameraani, mutta siihen ei juuri nyt ole varaa. Lisäksi tarvisin myös uudet ratsastushousut, mutta niitä en lähde nyt hankkimaan, ehkä vasta syksyllä..

 Koirat ovat olleet koko viikon ihan puolikuolleen oloisia, sillä on ollut niin kuuma. Uimaankaan ei olla päästy, kun on niin kuuma niin ei jaksa kävellä rannalle, ja iltaisin kun, äiti on tullut töistä, ei olla keretty.

 Itse olen taas fangirlannut ihan kunnolla 1Dtä taas pitkästä aikaa.. Oon lukenut fanficcejä myöhään yöhön ja pläähh.. en vaan tajua miks mä fanitan noita viittä idioottia ja miks se on just se Niall joka on niin unelma... njoo,  jätetään fangirl momentit sikseen, ette varmaankaan halua lukea niitä! :D

Huomenna lähdenkin Ramonalle valmistelemaan juhlia ja ylihuomenna on se suuri päivä! Kiroittelen, kun on taas aikaa ja saan uusia kuvia. Nyt lopuksi vielä pieni kuvapostaus puhelimella kuvatuista kuvistani ja vähän muusta..

Ohjeet Mintulle, miten löytää meille :)

Tara katsoo telkkaria :3

3vk sitten? edustavaa..

Oni 2pv leikkauksen jälkeen, noin 3vk sitten

Lista kaikista Ramonan nykyisisytä ja entisistä hevosista (ja niitten oikesta nimistä) ja vähän tylsyyden tuotosta tallilla.. xD

Juhannus grilli jota osasimme käyttää xD
  Eilen vaihdoin YouTube kanavani ulkoasua ja se näyttää siis nyt tältä:
Käyttäjät jotka eivät tilaa kavanaani
Tilaajat

banneri :)

Taustakuva :)
 ~Darja

1 kommentti:

  1. Kannattaisko miettii vähän mitä kirjottelet blogiis?

    VastaaPoista