Mulla ei oikeastaan ole mitään sen kummempaa kerrottavaa, sillä en tänään jaksa kirjoittaa sitä tavoitepostausta, enkä ole tehnyt mitään kertomisen arvoista, mutta ajattelin näin tylsyyden kunniaksi kertoa tämän päivän touhuista.
Heräsinnjoskus 9 aikaan ja onnekseni kuulin äitini olevan jo hereillä, joten tiesin hänen olleen lenkittäneen koirat. Olin aivan rättiväsynyt joten päärin nukkua vielä ja toisen kerran heräsin joskus puoli 11 aikaan, mutta päätin jatkaa vielä nukkumista.. Juu, tiedän olevani laiska! Ja tämä on yksi niistä todisteista, etten todellakaan ole aamuvirrku..! Lopulta nousin sängystä vähän ennen puolta päivää, kun äitini tuli herättämään minut syömään aamupalaa..
Ruoan jälkeen kävin nopeasti hakemassa autosta muistitikkuni ja latasin siihen jotain uusia kappaleita ja chattailin Facebookissa. Meidän oli tarkoitus käydä tänäään Turussa shoppailemassa, mutta reissu peruuntui sittenkin, sillä me ei jaksettu nousta ylös tarpeeksi aikaisin. Päätimme kuitenkin käydä Salossa ostamassa jotain varaosia isän autoon. Kun olimme valmiina lähtemään, isä ilmoitti, että hänelle tuli huono olo ja hän jää varmuuden vuoksi kotiin, jolloin äitini sanoi, ettei halua ajaa Saloon, sillä hän ei tunne sitä kaupunkia ja ei luultavasti löydä sieltä mitään. Äiti ilmoitti päättäväisenä, että ilman isää hän ajaa enintän Lohjalle... Tässä vaiheessa isäni soitti Lohjan Motonettiin ja kyseli mikäli heiltä löytyvät tarvittavat varaosat ja onneksemme vastaus oli kyllä, joten 13 aikaan lähdimme äidin kanssa ajelemaan sinne.
Lohjalla kävimme ostamassa tarvittavat varaosan ja hengailimme Tarjoustalossa. Välissä kävimme K marketissa ostamassa kotiin joitan hedelmiä ja kävimme Hesburgerissa kahvilla. Tämän jälkeen pakotin äitini Musti ja Mirriin ja löysin sieltä Taralle ihanan, Hurtan puolikiristvän pannan ja hihnan, jotka olivat ota 2 maksa 1 - kampanijan alla, joten päätimme ostaa ne (esittelen ne varmaankin huomenna). :) Tarjoustalosta äiti osti pari kukkaruukkua ja pöytäliinan. 2h kauppojen kiertelyn jälkeen lähdimme ajamaan kotiin ja olimme kotona 17 aikaan. Lenkitimme heti koirat, jolloin pääsin myös testaamaan uuppa pantaa ja hihnaa. Huomasin heti eron Tarassa, kun neidin kaulassa oli puolikiristävä panta! Se luovutti paljon helpommin, eikä vetänyt niin kovin. Jeijj!
Nyt olen lähdössä ulos treenailemaan Taran kanssa, ja huomenna olisi luvassa paljon kaikkea ohjelmaa, mikäli jaksan herätä aijoissa.. Tämä oli siis tosiaan tälläinen superturha postaus, joka tuskin kiinnosti ketään, mutta itse ainakin pirsityin tätä kirjoittaessa, joten olihan siitä edes jotain hyötyä.. :3
![]() |
Hihi, vaihtelun vuoksi randomi kuva Chinchillastamme, Jätkästä :3♥ |
Huomiseen (?)! ~ Darja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti