tiistai 10. syyskuuta 2013

5 Viikko ~Osa 2~[5 lempikuvaani] +kuulumisia

 Moikka! Tässä tuleekin nyt 5 viikon toinen osa joka on siis 5 lempikuvaani. Ajttelin vähän monimutkaistaa tätä "tehtävänantoa" ja samalla tehdä kuvien etsimisestä itselleni helpompaa, päätin etsiä lempikuvani eläinten parissa!:) Eli here we go!

 Kuvat eivät ole järjestyksessä! Tietysti suosikkejeni joukoto löytyy myös kymmeniä muita lempikuviani, mutta nämä olivat nyt ensimmäiset jotka pistivät silmääni ensimmäisinä..:)







Ja tottakai pitää olla se yksi extra-kuva;) Rakastan tätä kuvaa ihan yli kaiken enkä edes tiedä miksi. Siinä vain on sitä jotain..♥ 

___

Tähän loppuun ajattelin kirjoittaa vielä pienen kuulumispätkän.
 Kävimme eilen Onin kanssa eläinlääkärillä ja neiti sai jo toisen injektion lonkkavikaansa. Lääkitys näyttäisi auttavan aika hyvin, sillä neiti ei ainakaan onnu nyt. Lisäksi saimme vilä 4:n viikon kopulääkitys kuurin ja karvanlaatua parantavaa omega 3 öljyä, joka ei sisällä kalaa (jota Oni, yliherkkyytensä vuoksi ei voi syödä).  Reissu meni taas vaihteeksi hieman kalliiksi, kun kuitissa luki se 120e, mutta oli kyllä ihan sen arvoinen reissu. Sitäpaitsi eihän tässä ole muutakaan vaihtoehtoa kun hoitaa nuo piikitykset (joita meillä on nyt kerran viikossa 2n viikon ajan, sillä 2 viikkoa ollaan jo piikitetty)  sillä emme myöskään halua jättää koiraa kärsimään siitä, että se ontuu jos ongelmaa voidaan myös hoitaa. Suosittelen muuten lämpimästi Ruukin Eläinlääkäri kliniikkaa! Aivan huppua hoitoa ja hyvin mukavat lääkärit!:) Kävimme sielä leikkauttamassa Onin alkukesästä, kun neidillä oli se kohtutulehdus ja nyt piikitetään sitä samassa paikassa ja voisin sanoa niin, että ei ole yhtään moitittavaa tuossa paikassa!:)

Tara on alkanut taas liikkumaan vähän paremmin; ei enään jumittele ja ravaa mielellään ja mietinkin olisikohan sillä voinut olla jotain lihasjumeja tms? Pitäisi tässä joku päivä ottaa yhteyttä koirahieroojaan ja kysellä vapaita aikoja Taralle, jotta saisimme viimein selville mistä tuo jumitus johtuu.. 

 Itse olen vain päivät pitkät koulussa minkä jälkeen vain kotona juoksemassa metsässä Taran kanssa tai koneella kuuntelemassa musiikkia. En ole myöskään pitkään aikaan käynyt kuvaamassa mitään; ehkä nyt olisi korkea aika?:)

 Eli tälläiset kuulumiset tälläkertaa.. Huomenna luvassa lempi lapsuudenkuvani, hmm saa nähdä mitä löydän vanhoista valokuva-albumeistani!:)

 ~Darja 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti