Tänään onkin aika kertoa teille viidestä suosikkihevosestani, nimittäin Jumbosta, Tyynestä, Kicksistä, Cheristä ja Leirasta!:) Ajattelin toteuttaa tämän postauksen niin, että kirjoitan kuvatekstiin aina vähän kyseisetä hevosesta, miksi se on minulle tärkeä ja paras muisto hevosen kanssa. :)
Hevoset eivät ole esitelty missään suosikki-järjestyksessä, mutta voisin uskoa, että minut tuntevat tai tätä blogia pidempään seurailevat tietävät järjestyksen aika hyvin ja saahan sitä toki yrittää arvailla tuolla kommenttejen puolella. Jos joku nyt ryhtyy arvailemaan ja sattuu arvaamaan jopa oikein, voisin keksiä hänelle jotain kivaa, kuten blogiarvostelun, bannerin tms.. Saapi nähdä! :)
 |
Tyyne.. Tamma joka muutti käsitystäni suokseita.. Olen vihannut suokkeja jo monen vuoden verran, sillä meilestäni lähes kaikki suokit ovat jyriä ja vammasia ärsyttäviä eläimiä. Kun näin Tyynen ensimmäistä kertaa, sanoin heti, etten aijo mennä lähellekkään hevosta. Se oli levottoman näköinen ja aivan jättiläisen kokoinen! Heti seuraavana päivänä kuitenkin jouduin tamman selkään. Aluksi se jouoksi minua pakoon laitumella, sitten yritti rynniä yllini ja vielä loppuviimeksi ei antanut satuloida itseään vaan pyöri pelkkää ympyrää.. Kun pääsin tamman selkään se vain steppaili ja yritti rynniä. Heti ensimmäis auton tullessa vastaan me olimmekin jo metsikössä täristen, mutta silti jotenkin tykästyin tammaan. Ensimmäisessä ravissa Tyyne rauhottui ja ravasi rennosti ja kauniisti, siinä vaiheessa sulin täysin ja vain rakastuin tammaan.. Ratsastin sillä koko sen ajan, kun se oli Ramonalla. Laukkasimme täyttä laukkaa maastossa, opimme olemaan pelkäämättä autoja ja rekkoja, opimme kävelemään steppailematta ja olla ryntäilemättä vaikka menisimmekin pitkin ohjin, opimme luottamaan toisiimme ja sitten pam! Tyyne vietiin pois.. Juuri kun opimme luottamaan toisiimme.. Juuri kun luulin löytäneeni itselleni täydellisen hevosen.. Juuri kun olin ehtinyt jopa harkitsemaan sen ostamista! Kun talutin Tyyneä traileriin, joka veisi sen omaan kotiinsa oli hyvin vaikeaa pitää itkua, mutta onnistuin siinä.. Sen sian nyt istun itkemässä täällä tietokoneen edessä tietäen, että Tyyne on nyt jossain hyvin kaukana enkä tule ikinä näkemään sitä.. Toivon vain, että mammalla on kaikki hyvin ja että joskus tulemme vielä törmäämään toisiime, sillä itse en ainakaan tule ikinä Tyyneä unohtamaan..♥:'( Paras muisto tamman kanssa on ehkä se kun se ensimmäistä kertaa nosti laukan! Se oli vain kiitoravannut, eikä ikinä nostannut vaikkaa, mutta sitten se vain nosti sen ja se oli jotenkin niin ihanaa! Laukkasimme ylämäkeen ja annoin vain tammalle puolipitkät ohjat joita pidin yhdellä kädellä, toisella kädellä tuuletin iloisena laukkaa ja taputin tammaa! Vitsi se näytti nauttivat siitä laukasta, kun se vain paineli tyytyväisenä laukkaa..♥ Sen jälkeen melkein jokaikinen laukka oli pelkkää unelmaa, vaikka se olikin nelitahtista ja tasapainotonta tamman raviuran takia, mutta se oli silti jotain niin täydellistä, minulle täydellistä! Jos joku muuten sattuu tietämään tamman olinpaikasta tai siitä mitä sille nyt kuuluu, saa ja pitkäänin ottaa minuun yhteyttä! |
 |
Leira on jääräpäinen, luonnetta omaava, mutta silti ihana issikkatamma johon tutustuin kesällä '12 kun kävin ratsastamassa yhtä ponia samalla tallilla missä Leirakin asui. Vasta tämän kesän lopulla, Ramonan muutettua Leiran omistaja kyseli multa jos haluaisin alkaa touhuamaan Leiran kanssa, kun Ramona on muuttanut ja mulla ei ole muuta hoitohepoa ja minähän suostuin. Leirassa on vain sitä jotain mistä tykkään. Se ei anna mitään ilmaiseksi ja sitä saa oikeasti ratsastaa jos haluaa siitä jotain irti! Se on hyvin laiska eikä liiku helpolla, mutta esimerkiksi jos tulee maastosta kotiin niin se voi olla kunnon jyräkin! Silti se on vain jotenkin niin ihana ja suloinen!♥:) Paras muisto on ehkä se kun ratsastin Leiralla ensimmäistä kertaa, kun kävimme kahlaamassa rannalla ja sitten tamman omistaja piti mulle pientä tuntia jolloin tajusin kuinka hankala tamma on oikeasti ratsastaa, vaikka vaikuttaakin kiltiltä ja helpolta pikkuponilta! :)
|
 |
Shire-tamma Kicks on ehkä isoin hepo jolla olen ikinä mennyt. Isosta tai sanottaisiinko jättiläisestä koostaan (säkä tällähetkellä yli 185cm) huolimatta tamma mamma on ihan superlempeä ja kiltti. Kicksi oli minulle älyttömän tärkeä ja rakastin sitä ylikaiken vaikka pelkäsin laukata sillä, koska olin itse pikkutyttö ja tammalla oli aika jättilälinen laukka.. 2010 Kicks lähti ylläpitoon Jyväskylään, missä kävmme moikkaamassa sitä 2011 kesällä. Nyt tamma on myyty jonnekkin pääkaupunkiseudulle ja tiedän vain, että se on on saanut huippuhyvän kodin sieltä. ♥ Paras muisto olisi ehkäpä se kun hyppäsin kicksillä jotain ihan pieniä kavaletteja ja tammallahan ei oltu hypätty aijemmin ja tunsin suurta ylpeyttä siitä kun tamma "hyppäsi" sen pikkuesteen yli! :D♥ |
 |
Jumbo.. Irlannincob ori, joka oli mulle kuin henki ja elämä. Sen kanssa mentiin kunnon koulutreenejä, hypättiin, laukattiin sänkkäripelloilla, ajettiin monen tunnin lenkkejä, vedettiin rodeoita pitkin peltoja, käytiin uimasssa ja tehtiin vaikka mitä muutakin.. Alussa, kun tutustuin Jumboon noin 5v sitten, pelkäsin sitä kuollaakseni! En halunnut mennä sen lähelle, en halunnut tehdä sen kansa mitään. Vähitellen kuitenkin opin tuntemaan orin ja aloin ystävystymään sen kanssa. Nyt, Ramonan muutettua Ruotsiin on Jumboakin kamala ikävä. Onneksi tiedän sen olevan hyvässä hoidossa ja voivan hyvin.. En vain malta odottaa päästä Ruotsiin moikkaamaan herraa ja muita polleja!♥:) Paras muisto..Hmm tää on vaikeaa, näintä parhaita hetkiä on paaaaaaljon! Mut kaksi ehdotonta suosikkia ovat varmaankin se kun viimeisen kerran menin Jumbolla ilman satulaa ja kiitolaukattiin ja meillä oli ihan älyttömän hauskaa.. Ja toinen on kai se kun olin talvella kouluvalmennuksessa Jumbon kanssa ja sielä oli tammoja ja vaikka mitä muita hevosia ja sain silti orin toimimaan hyvin ja se tunti meni muutenkin ihan kivasti, vaikka oli huuuimasti parannettavaakin, mutta se vain jäi jotenkin erityisesti mieleen..♥ |
 |
Cheri, se kuuma ihana arabitamma johon tutustuin keväällä 2012 sen muutettua Ramonalle. Cherin kanssa en itse ole niin paljoa touhunnut, tottakai olen monesti sillä ratsastellut ja touhunut sen kanssa, mutta pää asiassa Elly vuokrasi sitä joten hän Cherillä menikin. Mutta aina kun Elly ei ollut tallilla tai sen jälkeen kun hän lopetti Cherin vuokraamisen olen touhuillut tamman kanssa aika paljonkin. Rakastan sitä miten energinen ja mukava Cheri on ratsastaa sen vanhasta iästä huolimatta. Vaikka se kuumuukin kovin sillä on lähes aina jarrut ja se osaa rajoittaa vauhtiaan. Cheri on siis täydellinen menopeli vähän kokeneemmille ja vähän vähemmän ratsastaneillekkin. Sen herkkyys ja energityys, sekä ihana luonne ovat sitä mistä tässä tammassa eniten pidän!:) Paras muisto taitaapi olla kaikki ne kerrat kun päästiin Cherin kanssa kentälle! Lisäksi yksi mieleeni painunut muisto on se, kun ratsastin Cherillä edellä ja Elly & Emmi ajoivat Liptonia ja olimme sellaisella rauhallisella metsätiellä ja päästin Cherin ja menimme täyttä arabilaukkaa koko jättipitkän suora-ylämäen.♥ Cheri niin nautti siitä vauhdista ja oli niin innoissaan, mutta heti kun vähän otti ohjia käsiin askel rauhoittui ja tamma siirsi itsensä raviin. Se oli jotenkin niin ihana ja huima kokemus!:)
|
Siinä tämä Top 5 olikin. Elämässäni on tottakai myös monia muita hyvin tärkeitä hevosia kuten Ava ja Peeka, mutta ne jäivät nyt tämän esittelyn ulkopuolelle, sillä oli valittava ne 5..
Toivottavasti tämä oli mielenkiintoinen ja kiva postaus, sillä yritin jotenkuten panostaa tähän. :) Huomenna kirjoittelen sitten jo toiseksi viimeistä ~5 viikko~ postausta joka on 5 lempiblogiani + & - :lla ja sunnuntaina tulee viimeinen ~5 viikko~ postaus joka on 5 pahinta pelkoani kuvina. Vitsi tämä aika menee nopeasti! Nyt on taas keksittävä uusia erikoipostauksia tms mitä voisin ensiviikolla toteutella! Ehdotuksia otetaan vastaan!:)
~Darja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti