Moiiii :)
Mulla ei ole taaskaan ollut mitään inspiraatiota kirjoittamiseen, vaikka juttua olisi vaikka kuinka paljon! Päätin nyt kuitenkin kirjoittaa pienen "kertomuksen" meidän lauantain This Is Us reissusta..
Launataina heräsin 7 aikaan aamulla, jo täyspirteänä odottaen iltaa!:) Päätin kuitenkin nukkua vielä vähän aikaa ja sain itseni pakoitettua nukkumaan vielä noin 2h, vaikka heräilinkin joka 10-15min välein katsoen kelloa, että joko se olisi jo 9. Kuitenkin tiesin, etten olisi yhtään pirteä elokuvissa jos olisin noussut ylös 7ltä...
9ltä heräsin ihan lopullisesti. Kävin nopeasti syömässä, siivosin huonettani ja pesin kasvoni ja hampaat. Kun sain kaikki hommat tehtyä kello olikin jo 10. Eikuin vain kengät jalkaan, koirat hihnaan ja mars Ellyä vastaan juna-asemalle.
Kun pääsimme Ellyn ja koirien kanssa takaisin kotiin sain kuulla, että joudun perumaan tallireissuni, sillä vanhempani lähtevät Helsinkiin hoitamaan joitan tärkeitä hommia eikä minulla näinollen olisi kyytiä tallille, sillä en halunnut ennen leffailtaa lähteä pyöräilemään tallille. Jäimmekin Ellyn kanssa kotiin hengailemaan ja pitämään hauskaa..:)
Puoli 4 aikaan vanhempani tulivat takaisin Helsingistä, söivät kamalalla kiireellä joitan pikaruokaa mitä jääkaapista löytyi, sillä huusin, ettei meillä ole aikaa tehdä mitään sen kummempaa ruokaa koska muuten myöhästymme leffasta!:D 4:ltä lähdimme taas ajamaan kohti Helsinkiä. Koukkasimme vain matkan varrella hakemassa Minnan kyytiin ja siitä alkoikin meidän matkamme This Is Us:siin!
Helsinkiin savuttuamme, minun vanhemmat heittivät meidät Mannerheimintien varteen ja siitä saimme itse etsiä Tennispalatsille. Homma onnistuikin hyvin kun me vain käveltiin jonnekkin.. Ja niin... Aluksi Elly meinasi kävellä ratikan alle minkä jälkeen kävelimme vain jonkun tien yli ja koko ajan suoraan johonkin rakennukselle jossa luki isolla Finnkino.. Ja näin löysimme Tennarille.. Sitten Tennarilla odotellessamme kavereitani 2 känniläistä "jahtasivat" meitä (tai niin me kuvittelimme..) joten juoksimme Minnan kanssa ympyrää heitä pakoon! :D Hetken kuluttua Milla ja Minttu (jotka tulivat mukaan leffaan), sekä Noora (joka tuli moikkaamaan minua ja Ellyä) saapuivat paikalle ja kävimme syömässä Mäkissä. Tilasimme Minnan ja Ellyn kanssa puoliksi Team Box - nugetit, namm :D Kun kaikki olivat syönneet huusin ensimmäisenä etten vie tarjoitinta, heti jälkeeni huusi Minna ja Elly jäiki viimeiseksi. Mä ja Minna lähdettiin juoksemaan ulos ja Elly päätti jättää tarjoittimen siihen, joten sinne se jäi, keskelle pöytää kaikki roskat päällään.. Hupss...
![]() |
Minttu syö hamppariiiiii :D |
Kello 18:25 istuimmekin jo Finnkinon tennispalatsin 1 salissa odottamassa leffan alkua. Tässä vaiheessa Finnkinon työntekijä kyseli, etteikö kukaan halua ostaa 1D - Love Hearts karkkeja. Kukaan ei kuitenkaan niitä huolinut kalliin hinnan vuoksi. Sitten tämä kyseinen työntekinjä ilmoitti jakavansa myös ilmaisia maistiasia ja kehotti kaikkia tulemaan hakemaan niitä jos halusimme. Yhtäkkiä Minna ja mä huudamme melkein yhteen ääneen ihan vitsillä molemmat "Tuo ne karkit tänne", työntekijä katsoi meitä hieman oudosti ja oli silleen "ai häh?". Toistimme Minnan kanssa nauraen sen mitä olimme juuri hänelle sanoneet ja meidän yllätykseksi työnteki vain nauroi meille ja vastasi nauraen "Ai sinne? Okei! Kuinka moni haluaa näitä maistiaisia?". Nauroimme vain Minnan kanssa, kun alunperin sanoimme ihan vitsillä koko jutun, mutta ei siinä mitään.. Koko sali nosti kädet ilmaan merkiksi siitä, että haluaa karkkia, jolloin tuo työntekijä vain nauroi ja sanoi toivottomana "Nii nyt ku ilmaista niin kyllä kelpaa vai?". Eli mun ja Minnan ansiosta tämä työntekijä parka joutui kiertämään koko 681-hengen salin jakaen karkkeja! Onneksi siellä oli vain ehkä 60 henkilöä (ensi-iltaesitys oli kuitenkin loppuunmyyty, ja myöhempään esitykseenkin oli myyty yli puolet lipuista....), joten ei se karkkejen jako niin kauaa kestänyt!:D
![]() |
Just ennen leffaa:) |
Kun elokuva päättyi ja valot sytytettiin, otin 3D lasini pois päästä ja katsoin Minttuun.. Tässä vaiheessa meinasin kuolla nauruun! Tyttö paran meikki oli levinnyt niin että hänen kasvoillaan oli tuskin puhdasta kohtaa! Tytön koko naama oli vain mustaa.. Eikä Minttu saanut niitä meikkejä pestyä pois missään, joten hän käveli Helsingin keskustassa - naama mustana..:D
![]() |
Leffan jälkeen (Mintun puhdas naama :D Minttu on siis toinen vasemmalta..) |
![]() |
Minttu xD |
![]() |
Nojuu, yleensä ottaen, ainakin minulla oli ihan huippukiva pivä jota en tule ikinä unohtamaan! Leffakin oli aivan huippuhyvä, vaikka olisin toivonyt vielä pari muuta kohtaa siihen mukaan, mutta nyt pidetään vaan peukut pystyssä ja toivotaan, että DVD extroissa ne löytyisivät!:) Suosittelen jokaikiselle käydä katsomassa kys. elokuva, vaikka ei bändiä fanittaisikaan! Se on erittäin hyvin tehty ja sen dokumennti-sisällön vuoksi se on myös hyvin mielenkiintoinen!:)
Kiitos huippukivasta päivästä Elly, Minna, Minttu ja Milla, sekä Noora! ♥
- Darja
darja sait mut itkee taas kerran..tässä tunnelmaa luo vähän kun kuuntelen over againia.. oli ihana päivä vaikka vähä eksyitteki :D se päivä oli parasta, mitä mulle on tapahtunu oikeesti se oli jotai nii täydellistä ♥ ja en tuu koskaa unohtaa tätä päivää ootte vaa nii rakkaita oikeesti ! kun tietää et te ootte läsnä, olo on mitä parhain ja toi leffa.. ah ! + se 3D : eenä niin ei oo mitään parempaa ! ja toi mustanaama on aika söpö :DDDDDDDDDDDDD
VastaaPoistaAww, voi sua :D Tuut sitte meille viikonlopuks ja mennään 2 rundille :'3♥
Poistaeeiii, varmaa siellä oli noi pahvijutut! me etittii kaverinkaa (koska käskin:3) noita varmaa kolmevarttia... mut eii !
VastaaPoistaNe on ainakin Tennarissa heti sen 1. salin vieressä. Eli toisessa kerroksessa :)
Poista