sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Aina ei voi onnistua

  Tänään aamusta suuntasin tyytyväisenä kohti pinjaisten treenihaliamme, jossa tämän päivän rotuesittely järjestettiin. Paikan päällä stressasin ihan älyttömiästi ensimmäiset puoli tuntia, mutta pikkuhiljaa sain jännityksen käsiini ja rauhotuin, mutta se minun mysteerinen lainakoirani ei tahtonut rauhottua ja vaan kiskoi kuin hullu. Alussa, kun kävimme ilmoittautumassa koira kiskoi ketjunsa katki ja lainaketju oli puolestaan aivan liian ohkanen ja pelkäsin sen katkeavan koko ajan, joten kiersin myös hihnan kaulan ympäri, muttei tästäkään ollut hyötyä. Ja se mysteerinen lainakoira oli muuten Luna, joka on siis Even toinen koira, valkoinenpaimen koira, joka on aivan älyttömän haastava esitettävä sen aran ja vahvan luonteensa vuoksi. Silti kaikkien mielestä meillä meni ihan hyvin kehässä, vaikka mun mielestä koko kehä meni huonommin kuin ikinä! Olin kyllä jo aivan luovutusvaiheessa yhdessä kohti, mutta sitten otin ajatukseni lapaseen ja yritin tehdä kaiken parhaani mukaan. Itselleni jäi kyllä kauhea fiilis, kun jäin pari kertaa koiran ja tuomarin väliin ja Luna kiskoi vain minua ympäri kehää, mutta tuomarilta saatiin kehuja ja myös koiran omistajalta, joten kai sitä on oltava tyytyväinen. Ketään ei tästä voi syyttää, sillä itse mokailin paljon ja koirakin on kokematon.. En oikein saa mitään sujuvaa tekstiä aikaiseksi, joten taidan jättää höpötykset tähän ja laittaa teille pari hyvin *hröhöm* karmaisevaa, eiku siis edustavaa kuvaa mun ja Lunan kehästä..



meidän team white taas koossa ja tositoimissa, mut Tara vain puuttuu.. :3

ja taas mä säädän jotain..

Taitaapa olla ainoo edes jonkinverran edustava kuva.. :D

koira lähti hiukan lapasesta...

on se hieno..♥
antakaa mun nauraa... :D

iloista porukkaa :D

ilmeellä, once again.. :D

"Apua, mua pelottaaaaa" :D
 Enempää julkaisukelpoisia kuvia ei tainu hirveesti olla, joten nää saa nyt kelvata..:) Aina ei siis voi onnisuta ja toivotaan tosiaan parempaa tuuria..

Kun päästiin mätsäreistä kotiin niin kotona olikin odottamassa kaksi nallekarhua pehmolelut suussaan innokkaana lähdössä lenkille ja Tarahan osas piristää päivääni just täydellisesti ♥ On se vaan niin reipas ja iloinen..

  ♥ (laatu..)

~Darja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti