Kieltämättä tämä on ollut yksi ihanimmista, mutta myös yksi ikävimmistä vuosista joita olen viettänyt. Rakkaita tuli ja meni ja riidoiltakaan ei tänävuonna vältytty. Tosin onneksi onnistuin kiertämään pahimmat draamat kaukaa ja itsekkään en ole ollut tänävuona paskanjauhannan kohteena niin paljoa. Tosin voihan se olla, että olen vain oppinut olemaan välittämättä siitä kaikesta mitä ihmiset minusta puhuvat ja olen ylpeä itsestäni, etten enää ota kaikkea niin sydämmeni läheltä.:)
Uusia ystäviä on tavattu ja muutamasta on tullut minulle aivan älytärkeä.♥ Muutama sellainen henkilö on esimerkiksi Minttu, johon tutustuin 1D Flash Mobissa helmikuussa ja joka on minulle kuin oma pikkusisko, Jonna johon tutustuin tallilla, juuri ennen Ramonan muuttoa, sekä Nikke johon tutustuin syksyn viimeisissä mätsäreissä.
Vuoden aikana on ollut myös eläinlääkärikäyntejä, kun alkukesänä Oni sai kohtutulehuksen. Siitä päästiin kuitenkin yli nopealla ja osaavalla hoidolla ja pienellä säikähdyksellä. Syksyllä Onin lonkkavika alkoi vaivata ja neiti sai viiden kerran piikitys-kuurin, sekä särkylääkityksen minkä jälkeen Oni mummeli on ollut taas aivan, kuin pentu.:)
JHssa ollaan kehitytty Taran kanssa myös huimasti, mutta neiti Tiramisu ei enää suostu liikkumaan kehässä, joten kaikki treenit on aloitettava nyt puhtaalta pöydältä.
Itse olen kehitttynyt huimasti niin ratsastajana, kuin valokuvaajana ja myös jopa laulajana. Koko vuosi on ollut kovaa treeniä ja olen aikalailla tyytyväinen tuloksiin.
Koulun suhteen olen hiukan pettynyt itseeni, sillä onnistuin saamaan elämäni ensimmäisen 7n todistukseen, mutta ei siinä mitään. Keväällä vain tsempataan enemmän niin hyvä tulee.:)
Pahimmilta sairasteluilta olen itse onneksi välttynyt, mutta läheisten puolesta on saanut olla huolissaan muutamaankin otteeseen. Loppuvuodesta onnistuin kuitenkin ylirasittamaan polveni ja saamaan sen jopa sijoiltaan, mutta tästäkin päästiin yli säikähdyksellä, enkä edes kartonut vanhemmilleni, että polveni oli mennyt, sillä en uskaltanut / halunnut mennä lääkärille.. :D
Tämän vuoden kohokohdat olivat varmaankin ruotsin matka ft. Ramona, syntymäpäiväjuhlani, sekä Unkarin comenius matka. Näistä kaikista on jäänyt huikeita muistoja joita en tule ikinä unohtamaan! ♥
Vuoden ikävimpiä juttuja olivat varmaankin Kepan kuolema ja Ramonan muutto.. Näistäkin aiheista blogissa on ollut ihan tarpeeksi juttua, joten jätän selostamatta niitä sen enempää. Kaikesta on kuitekin päästy yli ja olen suurinpiirtein tyytyväinen tähän vuoteen..
Ensivuodelle on omat tavoitteensa ja omat unelmansa ja niitä kohti tähdäten on hyvä sanoa "hyvästi 2013!"..
(Olen pahoillani joidenkin kuvien laadusta, sillä en millään jaksanut muokata näitä tällä kertaa. Yritin myös valikoida kuvia, joita ei ole käytetty niin paljoa blogissa, mutta siinä taisin osittain epäönnistua.. Kuvat ovat täysin sekalaisessa järjestyksessä!)
Tammikuu:
Tammikuusta jäi mieleeni erityisesti kaikki Minnan kanssa pelleilyt ja talleilut Ellyn kanssa.:)
Tammikuun ensimmäiseen postaukseen pääset tästä!
Ottakaa huumorilla! ;)
Helmikuu:
Helmikuun kohokohta oli varmaankin 1D Flash Mob Ellyn kanssa, jossa tutustuin huikeisiin ihmisiin ja sain pitää oikeasti hauskaa. Helmikuussa olin myös hyvin paljon talleilemassa.
Helmikuun ensimmäiseen postaukseen pääset tästä!
Maaliskuu:
Maaliskuussa alkoivat taas JH-treenit ja myös silloin aloin käymään enemmän Ramonalla Minnan kanssa.:)
Maaliskuun ensimmäiseen postaukseen pääset tästä!
Huhtikuu:
Huhtikuu oli ihan huippua aikaa! Kävimme Ramonan kanssa ruotsissa, pelleilimme Minnan kanssa meillä ja vietettiin aikaa tallilla. Treenit sujuivat ja elämä luisti!:)
Huhtikuussa tuli myös täyteen puoli vuotta siitä, kun Flower jätti meidät ja lähti vihreimmille laitumille..♥
Huhtikuun ensimmäiseen postaukseen pääset tästä!
Toukokuu:
Toukokuukin meni pääosin tallilla pyörin ja Minnan kansa hengaillen.:)
Toukokuussa kävimme myös vuoden onnistuneimmissa mätsäreissämme ja Onin pentu, Zorro kävi kyläilemässä.
Kuukausi alkoi kuitenkin haikein tunnelmin Kepan menehtymiseen varsoessaan ylläpitäjänsä luona..
Toukokuun ensimmäiseen postaukseen pääset tästä!
♥ |
♥ |
mamma ja poika♥ |
Team White ♥ |
Kesäkuu:
Kesäkuussa mulla oli synttärit, jotka vietin Ramonan luona. Kävimme hänen kanssaan myös Sealifessä ja treenailtiin heppoja ja hengailtiin, ja paiskittiin hommia rakennellen laitumia ja siivoillen pihattoja koko kesäkuun.:)
Kesäkuun ensimmäiseen postaukseen pääset tästä!
Ja Minna oli tottakai mukana ♥ |
Heinäkuu:
Heinäkuun vaihteessa vietin synttärijuhlani Ramonan luona ja nämä juhlat ovat varmaankin vuoden paras muistoni.:) Lisäksi Heinäkuussa Tyyne lähti takaisin omalle omistajalleen..
Heinäkuun loppupuolella oli SeaHorse Week , joka oli vuoden paras valokuvaus kokemukseni.
Heinäkuun ensimmäiseen postaukseen pääset tästä!
heinäkuun alussa puhelimeni näyttökin hajosi Saran käsiin... |
Tyyne ♥:'( |
Synttärijuhlinani syntyi myös pikku Prinssi ♥ |
Mitä blogger tekee näille, kun gallareassa laatu on lähestulkoon täydellinen? o.o |
ja taas laatu... |
♥ |
Elokuu:
Elokuussa Ramona muutti.. Kuun puolessa välissä alkoi myös koulu.. Elokuun kohokohta oli ehdottomasti This Is Us - elokuva ft. Minna, Elly, Minttu ja Milla!:)
Elokuun ensimmäiseen postaukseen pääset tästä!
![]() |
matkalla Helsinkiin:) |
♥ |
Elokuussa aloin Leiran hoitamisen ♥ |
Vuoden surkeimmat mätsäritkin käytiin... |
ollaan samiksii!♥ |
Myös huoneeni rempattiin elokuussa!:) |
♥ |
Syyskuu:
Syyskuun kohokohta oli markkinat!:) Tuossa kuussa ei kai paljoa muuta tapahtunutkaan...
Syyskuun ensimmäiseen postaukseen pääset tästä!
Lokakuu:
Lokakuussa kävin yksissä mätsäreissä Lunan kanssa ja muuten olin hyvin paljon Minnan kanssa kaupungilla ja pelleilin Ellyn kanssa meillä.:)
Lokakuun ensimmäiseen postaukseen pääset tästä!
mun ja Ellyn kokkailut :D |
koulussakin oltiin ahkeria ;) |
![]() |
kuukauden söpöin kuva, joka kuvasi vähän fiiliksiä, kun oli kauhea ikävä Ramonaa ja Minttua ♥:( |
![]() |
♥ |
![]() |
Minnan luona pelleilyt olivat kyllä kuukauden huippuhetkiä! ♥ |
Marraskuu:
Marraskuun huippukohdat olivat ehdottomasti Kuulanilla hengailut kavereiden kanssa ja Unkarin matka! ♥
Marraskuun ensimmäiseen postaukseen pääset tästä!
Joulukuu:
Joulukuu oli täynnä draamaa ja kaikkea muutakin suorastaan paskaa.. Minnan kissa Diva jouduttiin myös lopettamaan joulukuun puolivälissä, mutta kaikesta on päästy yli ja tammikuussa on sitten hyvä aloittaa kaiken puhtaalta pöydältä ja jatkaa elämää! ♥
Joulukuun ensimmäiseen postaukseen pääset tästä!
Siinä se sitten oli... Tämä vuosi kuvina ja videoina! Ei tähän muuta voi sanoa, kuin Kiitos kaikesta 2013 ja tervetuloa 2014! ♥
~Darja
Marraskuun huippukohdat olivat ehdottomasti Kuulanilla hengailut kavereiden kanssa ja Unkarin matka! ♥
Marraskuun ensimmäiseen postaukseen pääset tästä!
Joulukuu:
Joulukuu oli täynnä draamaa ja kaikkea muutakin suorastaan paskaa.. Minnan kissa Diva jouduttiin myös lopettamaan joulukuun puolivälissä, mutta kaikesta on päästy yli ja tammikuussa on sitten hyvä aloittaa kaiken puhtaalta pöydältä ja jatkaa elämää! ♥
Joulukuun ensimmäiseen postaukseen pääset tästä!
Siinä se sitten oli... Tämä vuosi kuvina ja videoina! Ei tähän muuta voi sanoa, kuin Kiitos kaikesta 2013 ja tervetuloa 2014! ♥
~Darja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti