Viimeviikon lauantaina, juuri ennen Moskovaan lähtöäni, käväsin Ellyn kanssa tallilla ja pääsin kokeilemaan hänen Latvialaista ruunaansa, Cokista.
Aluksi Elly ratsasti alkuverkat ja pari hyppyä molempiin suuntiin, joiden jälkeen minä pääsin kapuamaan hepan selkään.
Jeesus, että Cokis tuntui isolta verrattuna Leiraan! :D Ratsastin hetken aikaa sileällä ja taivuttelin pollea vähän rennommaksi, sillä herra oli sitä mieltä, että me mennään jokaa ja korkealta, pää pystyssä ilman minkäänlaista tuntumaa..
Pienen taivuttelun jälkeen aloin ratsastamaan laukassa pääty-ympyrää ja neliötä niin, että maneesin keskellä oli puomi joka oli ylitettävä puhtaasti. Kun tämä alkoi sujumaan, hyppäsimme pari kertaa yhtä suhteutettua linjaa, joka meni kyllä aivan päin metsiä.. Hypyistä ei kai saaty myöskään yhtäkään kuvaa.. :P Poni, oli hiiiukan eri mieltä kanssani vauhdista, ja juuri noina hetkinä muistin, miksi en pidä kuumilla hevosilla hyppäämisestä.. :D
Loppujenlopuksi saimme kuitenkin ihan onnistuneen ratsastuskerran aikaiseksi ja olin ihan tyytyväinen itseenikin, sillä Cokiksellahan ei ollut kukaan muu Ellyn kavereista ratsastanut, kun herra on vasta kuusi vuotiaaksi kääntyvä.(:
Kijoittelen varmaan tänään tai huomenna Venäjän reissustani lisää, joten sitä odotellessa!:)
~Darja












Ihana Cokis :3 Tosi kiva postaus, just sopivasti kuvia ja tekstiä :)
VastaaPoistaKiitti!:)
PoistaMä haastoin sut >:DD Njähhähhää... No sä tiiät mun blogin, ei tarvii varmaa linkkaa :D
VastaaPoistaÄääk :O :D Mut juu, kiitti haasteesta ;)
Poista