tiistai 18. helmikuuta 2014

Takaisin ruudun edessä

 Heippa hei!:)

Kuten kaikki ovat varmasti jo huomanneet, blogi on taukoillut hieman, voisi melkein sanoa, että bloggerini on päässyt vähän etuajoissa hiihtolomalle! Olin koko viimeviikon sairaana, mutta olin silti ma,ke, sekä pe koulussa. Olin silti joka päivä niin kuollut, että en vain yksinkertaisesti enää jaksanut tietokoneen äärelle.
 Viime keskiviikkona kävin illalla teatterissa, kun kaverini oli pääroolissa, esittämässä Romeota.. :D Torstaina olin kuolleena kotona ja Minna päätti koulun jälkeen tulla piristämään mua ja tulikin meille yötä ja pakotti mut seuraavana aamuna kouluun.
 Perjantaina jäin koulun jälkeen kaupunkiin ja hengailin sielä Minnan kanssa. Sen jälkeen lähdin pariksi tunniksi kotiin ja sitten taas kaupungille nuorisoiltaa viettelemään Kuulanille. Sielläkin ehdimme hengailla vain vähän alle tunnin, kun Minna pakotti minut toisen kerran Rome & Julia teatteriin.. Sieltä lähdimme sitten taas Kuulanille pitämään hauskaa.

 Lauantaina olikin JH ja tälläkertaa sain kuvaajan mukaani, joten siitä on luvassa myös erillinen postaus!:)
 JHn jälkeen lähdin Minnalle yötä ja siitäkin on luvassa oma kuvapostaus.
 Sunnuntai-iltana suuntasimme kohti turun satamaa ja Viking Gracea, jeij! Tästäkin kirjoitan oman postauksen muutamankymmenen kuvan kera!:)

 Näitä postauksia siis odotellessa!

  • Junior Handler - koirana Tara
  • Perusmeininki Minnan luona
  • Viking Grace 16. - 17.2.2014 

 ~ Darja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti