Pientä pohtimista kuvien avulla

Olen viimeaikoina seikkallut aika paljon tumblrin saloissa ja ajattelin kirjoittaa pienen pohtimispostauksen muutaman tumblrista nappaamani kuvan avulla.

___

Mua ainakin naurattaa, kun ihmiset luulevat, että heistä tulee joteinkin onnellisempia tai iloisempia angstaamalla ja vain odottamalla sitä onnellista loppuaan. Ihan oikeasti, tässä elämässä mitään ei saa ilmaiseksi ja kaiken edestä on tehtävä töitä urakalla ja aina pitää olla hyvällä asenteella liikkeellä. Jos haluaa elää onnellisesti pitää oikeasti lopettaa se ikuinen valittaminen elämästään ja uskoa, toivoa ja rakastaa. Täytyy yrittää etsiä elämästään niitä positiivisia asioita, eikä vain angstaa niitä vähän negatiivisempia juttuja. Kukin rakentaa onnensa itse..
___

Välillä, jotta oppisi olemaan onnellinen läheistensä seurassa - on käveltävä yksin. En tarkoita nyt kävelyä esimerkiksi koulusta kotiin, tai kauppaan vaan tarkoitan elämän polulla kävelemistä. Joskus tekee ihan hyvää olla vain vaikka pari päivää yksin, ilman mitään yhteyttä kavereihin ym läheisiin, ihan vain miettimässä asioita läpi ja elää hetki rauhassa ilman kenenkään neuvoja. En tarkoita sitä, että pitäisi kadota niin ettei kukaan tiedä missä olet, vaan tarkoitan enemmän sitä, että esimerkiksi pysyy yhden viikonlopun vain kotona,  ilman harrastuksia, ilman kaupungilla henailuja tai mitään kikkejä, faceja ja sun muita.. Istuu vain rauhassa miettimässä asioita läpi. Kun on ollut pari päivää yksin miettimässä kaikkea mahdollista osaa taas vähän aikaa elää yhteiskunnassa jota osaa arvostaa..
___

Kaikki aina korostavat kuinka tärkeää on olla oma itsensä, mutta heti jos joku toinen on vähänkin erillainen (esim uniikki hius tai- vaatetyyli) niin aletaan heti haukkumaan ja kiusaamaan.. Ihanko oikeasti? Ihmiset herätkää! Mitä järkeä on, kun selaa Instagramia ja joka ikinen teinilikka näyttää aivan samanlaiselta! Ihmisillä ei ole enää siyä omaa tyyliään, kun kaiki ovat samanlaisia kulmakarvoista vaatetukseen myötä! Eikö ihmiset enää oikeasti osaa keksiä mitään itse?
 Naurettavaa, kun erillaisuutta niin korostetaan, mutta kaikki ovat niin samanlaisia..
___

Ehkä yksi niistä syistä perustaa blogi oli se, etten ikinä halua puhua asioista.. Mietin ja jauhaan kaikkea turhaa (ja vähemmän turhaa) joka ikinen päivä 24/7 pääni sisällä, mutten ikinä sano mitään ääneen.. Usein mietin miksi olen niin ujo puhuja, mutta toisaalta jos sanoisin kaikki ajatukseni ääneen ihmiset varmasti pitäisivät minua täys-hulluna.. :D Nykyään uskallan silti kertoa paljon enemmän ajatuksiani ja huomaan pikkuhiljaa, että siitäkin on hyötyä, tosin aina on mietittävä aika tarkkaan, että mitä sanoo ja kenelle. Silti mielestäni on hyvin tärkeää puhu asioistaan edes jollekkin, jos ei halua puhua suoraan kenellekkään yhdelle henkilölle voi kirjoittaa vaikkapa blogiin.. Tai jos ei tahdo, että kukaan näkee kyseistä tekstiä niin kirjoittaa vaikka tavallisella tekstin kirjoitus ohjelmalla kaikki ajatuksensa ja purkaantuu siihen täysin ja tallentaa teksti johonkin kansioon mistä esim. vanhemmat eivät sitä löydä ja jonkin ajan kuluttua sitten poistaa koko tekstin, kun kyseinen asia ei enää paina mieltä!:)

___

Yksi niistä tyhmimmistä myyteistä; "jätkillä ei ole tunteita".. Ihan varmasti on! Mikä siinä on kun poikia/jätkiä/miehiä ihan miten haluaa heitä kutsua, pidetään tunteettomina, kylminä olioina? Seriously, jos jäbä ei näytä tunteitaan kaikkien edessa, se ei tosiaankaan tarkoita sitä, että hänellä ei niitä ole! Tunnen parikin elävää esimerkkiä tästä, ja mielestäni on oikeasti tosi typerää väittää ettei jäbä voi olla surullinen/ rikki/ jne..
___

Ihmisten käsitys: "jos et näytä heikkouksiasi et myöskään tarvitse kenenkään tukea". Ja pyh sanon minä! Itse olen käynyt tämän läpi ja voin sanoa suoraan, että ihan oikeasti, me, vahvat ja tunteitaan piilottavat ihmiset tarvitsemme sitä avun kättä ehkä jopa enemmän kun ne muut, koska me ollaan vahvoja joka ikinen päivä, me jaksetaan hymyillä ja esittää onnellisia, mutta joka ikinen ilta me itkemme meidät uneen.. Ja kaikista kamalilta on se, että joka ikinen kerta kun kasvoillamme on tekohymy, toivomme jonkun huomaavan sen, mutta ihmiset ovat ikään kuin sokeita, eikä kukaan ikinä tule halaamaan ja sanomaan, että tietää, ettemme ole kunnossa..
___

~Darja