keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Pieniä kuulumisia

 Heippa!
 Tämä viikko onkin kulunut harvinaisen väsyneissä merkeissä. En tiedä johtuuko moinen kellojen siirtelystä vaiko ihan vaan itsestäni, mutta olen joka ikinen päivä uskomattoman väsynyt ja nukahdan joka ilta siinä kympin tienoilla. Nytkin on sellainen olo, että voisin suosiolla mennä nukkumaan, mutta en ole päikkäri-ihminen, sillä päikkäreiden jälkeen jäävät yöunet lähes aika todella lyhkäisiksi enkä niiden jälkeen tosiaankaan jaksa herätä aamulla.

 Kaaduin maanantaina tyylikkäästi koulun portaikossa ja löin polveni rapun kulmaan, joten olen taas kerran polvivammainen. Onneksi mitään pahempaa ei käynyt, mutta onhan tuo ihan kauniin värinen ja nestettäkin lumpion ympäriltä löytyy ihan mukava määrä. Nyt polvi on jo kuitenkin paljon paremmassa kunnossa, kun esimerkiksi eilen, mutta onhan se edelleen joissain asennoissa kipeä. Että, mä onnistun aina satuttamaan nimenomaan tuon vasemman polven.. :D

 Tuo polvistoori viittaa nyt aikalailla myös siihen, että koirat ovat saanneet lenkkeillä vähän rennommin muuten, mutta eilen pakotin itseni kaikesta huolimatta pidemmälle, rauhalliselle lenkille Taran kanssa ja kävimmekin läheisellä rannalla, jolla Tara päätti käydä heittämässä talviturkkinsa! Millainen vesipeto täytyy olla, että menee jääkylmään veteen uimaan? Silti neiti oli ihan onnensa kukkuloilla, kun pääsi tassujaan kastelemaan. Ihan uimaan saakka ei neiti tainut kuitenkaan päätyä, mutta melkein! Oli myös aika hauska fiilis, kun juuri kun olimme lähdössä rannalta alkoi yhtäkkiä satamaan lunta, jota ei kyllä onneksi maahan jäänyt.. Olikohan se nyt joku luonnon aprilli pila, vai? :D

lumipilvet ja kännykkälaatu...
vesipeto löys vedestä kepin joka oli pakko tuoda mammalle näytille :D
 Loppuviikon suunitelmiin kuuluu vain koulu, koulu ja vielä kerran koulu. Perjantaina olisi tarkoitus lähteä ensin kaupungille ja sitten viikonlopuksi Ellylle hänen kisahoitajaksi viikonlopun koulu -ja estekisoihin. :)  Postausintoni on nyt aika kehno, mutta yritän julkaista viimeistään ensi maanantaina lupaamani huoneen esittelyn ja yritän jossain vaiheessa väsätä vielä kännykkäni kuvista kuvapostauksen.  Saa silti jäädä nähtäväksi miten jaksan ja kerkeän tällä viikolla mitään postaamaan.

 ~Darja


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti