torstai 24. huhtikuuta 2014

Säbä peli - hyvä peli!


Heippa! Eilen pääsin taas kuvaajan roolissa seuraamaan salibandy matseja, joissa pari kaveriani
pelasivat. Ensimmäinen peli alkoi kello 19 joten suuntasin 18:30 lähtevällä junalla Tammisaareen ja olin siellä noin viiden minuutin päästä. Juna-asemalla minua olikin vastassa Sara ja kävelimme yhdessä kohti Tammisaaren palloluhallia jossa matsit pidettiin. Ensimmäisessä matsissa pojat pelasivat aikuisia vastaan ja kyseisestä pelistä en kyllä saanut oikein yhtäkään hyvää kuvaa.. Peli päättyi toisen erän lopussa harmilliseen 8-1 tappioon, mutta eiväthän nämä vihreäpaitaiset lannistuneet, sillä seuraava matsi tyttöjä vastaan päättyi 18-0 voittoon! Jeij! Oli kyllä huippua seurata, kun kavereilla meni hyvin ja hymyilytti itseäkin, kun joukkueella oli niin iloiset kasvot! :) Harmitti vain hiukan, kun en onnistunut säätämään kameran asetuksia erityisen hyviksi, joten kuvista tuli mitä tuli, sillä en halunnut kuvata salamalla.. Nyt kuitenkin ne kuvat...






Kotimatkalla olivat myös ihan nätit maisemat! :) 

Viimein kotona! 
 Huomenna on luvassa Sammen synttärijuhlat ja jäämme siis sinne yötä, joten seuraava postaus on luvassa vasta sunnuntaina. Siihen asti adios! :)

~Darja

4 kommenttia:

  1. Hauskoja kuvia, kivan erilaista :)!

    VastaaPoista
  2. Hyvin onnistuneita kuvia, pystyn kuvittelemaan kuinka hankalassa valossa ne on kuvattu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!:) Kieltämättä valostus oli hieman hankala, joten kuvien kuvien rakeisuus oli hyväksyttävä, ja valoisuutta oli tingittävä sillä kuvanvakaimettomalla, huonolla valovoimalla varustetulla objektiivillä kaikki kuvat olivat muuten tärähtäneitä.

      Poista