torstai 15. toukokuuta 2014

Keväisiä kuvia ja lupauksia

Niinpä niin, eilen lupasin kirjoittavani mielipide-postauksen.. Onko sellaista näkynyt? Ei. Olin eilen koko päivän niin väsynyt, etten jaksanut edes avata tietokonetta. Tultuani koulusta kotiin lenkitin koirat ja vielä treenasin molempien kanssa noin 20 min pätkiä. Sain myös kamalan inspiraation harjailla Onia ja sainkin siitä neidistä aikalailla kaikki pohjavillat pois. Eihän siihen harjaamiseen mennyt, kuin 1,5h..  Jokatapauksessa lupaan kirjoittaa kyseisen postauksen lähipäivinä ja jos en sitä tee, rankaisen itseäni kirjoittamalla kaksi erikois/mielipide postausta! ;)

 Tänään koulussa oli aika hullua menoa, kun oli vuoden viimeinen historian koe, sekä saimme tietää, että tulevana tiistaina pidettävän matematiikan kokeen koealue on 40 kappaletta.. Onneksi saimme sentään ruotsin opettajamme taivuteltua siirtämään huomisen ruotsin kokeen maanantaille. Nyt ollaan siis 8 luokan loppusuorilla ja kieltämättä vähän jännittää mitä se ysi tuo tullessaan! Kesällä pitää vain muistaa levätä tarpeeksi, jotta jaksaa oikeasti panostaa ysin syksyyn.

 Tänään otin itseäni lämpimän ilman kunniaksi niskasta kiinni ja raahasin laiskan itseni kameran kanssa metsään. Enpäs saanut mitään erityisen upeita kuvia, mutta edes joitain kevättunnelmaa luovia otoksia tuli räpäistyä. Kuvat löytyvätkin tuttuun tapaan postauksen lopusta.









  Huomenna yritän varmaankin vain levätä ja saada ajatuksia kuntoon lauantain mätsäreitä varten. Outoa kyllä, mutta mua ei lähestulkoon ollenkaan jännitä kehät. Pelkään vain unohtavati JH kehässä jotain olennaista, kun ympärillä häärii älytön määrä messu-yleisöä. Jokatapauksessa toivotaan vain parasta! :)
~Darja 

4 kommenttia:

  1. Voi että miten ihania kuvia ja mahtavalaatuisia ? Millä kameralla kuvaat (+ milloin banneri valmistuu, voin toki odotella vielä! :)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kuvaan Nikon D40 järkkärillä. :) Banneri valmistuu luultavasti viikonlopun aikana.

      Poista
  2. Ihanan värikkäitä ja kauniita luontokuvia! Tsemppiä noihin kevään viimisiin kokeisiin :-)

    VastaaPoista