Ylä -ja alamäet; masennus [mielipidepostaus]

"Olen viime aikoina ollut taas älyttömän maseentnut ja surullinen aiheesta sun toisesta. En aina edes itse tiedä mikä minulla on ollut, ehkä tämä on tämä perus teini-angst. Kaikki menee pieleen, unelmat ja suunnitelmat kaatuu, ja kaverisuhteet joidenkin henkilöiden kanssa ovat mitä ovat..  Onneksi mulla on silti nämä pari ihanaa ystävää, jotka jaksavat joka päivä piristää minua, vaikka tiedän olevani älyttömän rasittava, kun angstaan."

 Kevät.. Koulussa on älytön kiire kaikkien kevään viimeisien kokeiden, esitelmien, sun muiden kanssa, kotona joutuu vain raatamaan koulukirjojen parissa ja kuitenkin kaikki tuntuu menevän pilalle.. Elämä on taas päättänyt lähteä alamäkeen, juuri kun luulin, että kaikki olisi hyvin, mutta ei.. Kaikista huonompaan aikaan kaikki kaatui..

 Myös kaverisuhteet päättivät vähentää kitkaa tässä alamäessa ja kaikki meni vielä huonompaan päin.. En ymmärrä miksi kaikki huonot asiat tapahtuvat aina samaan aikaan? Miksi elämä tuntuu kääntyvän ympäri ja vaihtavan suuntaansa aina juuri, kun pääsee ylämäkeen.. Ikinä ei saa olla hetkeäkään sielä mäenpäällä lepäämässä ja nauttimassa siitä, että on jaksanut nousta sille mäelle, vaan aina joutuu heti tasapainottelemaan kapealla ja jyrkällä, rotkon reunaa pitkin kulkevalla polulla. Silti kun miettii, tuntuu niin typerältä angstailla jostain typeristä pikkujutuista.. Silti, vaikka tiedän, ettei mitään niinkään vakavaa ole tapahtunut kaikki pienetkin asiat kasaantuvat ja ajatukset ovat niin sekaisin, etten oikein enää itsekkään tiedä miksi välillä angstaan. Itseasiassa olen aikalailla perus, iloinen likka niin kauan, kun olen kavereiden seurassa mutta, heti kun jään yksin alan miettimään asioita, joita en ehkä haluaisi miettiä ja siitä alkaa taas se masennus.
Usein iltaisin tekee mieli vain juosta pois itkien, huutaa ja repiä hiuksia päästä, mutta miksi? Välillä, kun ei itsekkään tiedä syytä masennukseen on myös hankalaa piristyä..

 Myös kaverisuhteetkin kärsivät tai ainakin saattavat kärsiä siinä samalla, kun toisella on vaikeaa ja toisella on ehkä taas se ylämäki elämässään. Ja kun alat ehkä avautumaan sille kaverille ja hän onkin vain silleen "aa no ei voi mitää, kyll sä pärjäät" niin se sattuu aivan älyttömästi.. Sillä, kun yrität ehkä saada siltä ystävältä apua ja häntä ei kiinnostakkaan, sillä hänellähän on kaikki hyvin, tuntuu aivan kamalalta. Varsinkin jos olet itse aina yrittänyt olla tämän henkilön tukena jos hänellä on ollut vaikeaa.. Ehkä tämä kuulostaa tutulta, sillä tuo on niin perus tilanne, heti, kun toisella on vaikeaa, juostaan pakoon eikä edes yritetä kuunnella tai auttaa millään lailla. Onnekseni omassa elämässäni sattuu olemaan myös niitä oikeita ystäviä jotka oikeasti välittävät ja ovat aina tukena. Yksi näistä henkilöistä on Sara. Meillä on hyvin samantapaiset elämäntilanteet ja osaamme tai ainakin yritämme aina parhaamme mukaan tukea ja auttaa toisiamme tilanteessa, kuin tilanteessa.  On ihanaa, kun on se yksi ystävä kenelle voi kertoa ihan kaiken ja kenen kanssa voi jutella niin, että tietää, että hän kuuntelee ja oikeasti osaa vastata jotain. Kirjotain luultavasti lähipäivinä enemmän musta ja Sarasta, mutta nyt takaisin aiheeseen..

 On myös jännittävää miten ne "oikeat ystävät" karsiutuvat siinä vaiheessa, kun on vaikeampaa. Itse olen aikalailla sellainen ihminen, etten kamalan mielelläni puhu tunteistani enkä varsinkaan näytä niitä, koska olen tottunut olemaan todella vahva ihmisenä ja pärjäämään ongelmieni kanssa itse, mutta jossain vaiheessa on kuitenkin oikeasti pakko päästä puhumaan kaikesta jollekkin, koska kun kaikki kasaantuu ja pitää kaiken vain sisällään on pian menettänyt tasapainonsa sillä kapealla polulla.

You get used to someone being there for you, being your bestfriend, you have feelings. You feel so happy. 

Then they just leave. You fee sol empty.

Itse puhun aina Saran kanssa, kuuntelen musiikkia, valokuvaan tai/ja kirjoitan.. Useinmiten myös laulaminen auttaa angstiin. Joskus myös jotkut ihmiset (jotka varmasti tahtovat vain hyvää) tulevat kysymään mikä on, mutta aina ei vain tee mieli puhua kaikille asioistaan..

 Mielestäni on kuitenkin typerää häätää ihmisiä ympäriltään jos itsellään on vaikeaa, esimerkiksi jos istut yksin koulussa ja näytät jotenkin surulliselta, varmasti ihmiset haluavat tietää mikä sinulla on ja jos joku tulee kysymään mikä sinulla on, voit sanoa ystävällisesti, että hei sori en haluaisi puhua tästä, tms. sen sijaan, että ärähdät vain jotain "ei kuulu sulle", "et sä kuitenkaa tajuu" tai "miks se sua kiinnostaa" tyylistä.. Tottakai välillä ärsyttää, mutta tuskin ihmiset tarkoittavat sinulle mitään pahaa kysymällä mikä sinulla on, ethän voi ikinä tietää millainen tilanne kyseisellä henkilöllä on parhaillaan omassa elämässään ja ehkä juuri tämä henkilö voisi auttaa sinua...

 Jokatapauksessa, jos sinulla on vaikeaa, muista, että elämä on ylä -ja alamäkiä! Me kaikki olemme vielä älyttömän nuoria luovuttamaan! Vaikka tuntuisi siltä, että nyt on se alamäki on silti elettävä täysiä, sillä elämä on oikeasti yllättävän lyhyt.. Aika kuluu nopeasti eikä sitä voi enää kelata, kun on kerran eletty ei voida enää muuttaa mitään.. Siksi on otettava kaikki elämästään irti nyt! Elämä jatkuu ja alamäkikään ei ole loputon, mutta se polku mäen ja rotkon välillä on hyvin hauras, yksi väärä askel ja kaikki sortuu, joten mieti tarkkaan yritätkö elää ylämäkeä vaikka olisi vaikeaa, vai tuhlaatko aikaasi angstaamiseen ja rynnit alamäkeen..

 ~Darja