keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Kesän suosikit [musiikki vinkkejä]

 Ainoa mikä piristää näinä älyttömän synkkinä kesäpäivinä on suklaa ja musiikki! Ihan tosi, ulkona sataa ja tuulee ja ilma lämpenee hädintuskin + 10 asteeseen, mikä kesä tämäkin sitten muka on?! Niinpä niin, ei ainakaan mikään paras mahdollinen.
 Kylminä kesäpäivinä innostuu silti usein kuuntelemaan vähän kaikenlaista musiikkia ja näin tylsyyden kunniaksi päätin kerätä tähän postaukseen minun tämän hetken kesän lemppari-biisejä.

 Ed Sheeranin uusi albumi "X" on tottakai tehnyt erittäin hyvän vaikutelman. Tätä albumia on odotettu _kauan_ ja nyt se on viimein julkaistu enkä kyllä millään voi sanoa siitä mitään pahaa! Piisit ovat niin sanoitukseltaan, kuin muutenkin kaikin puolin vähintäänkin yhtä ihania, kuin edellisen albumin setit, mutta musiikki on silti kehittynyt kaikin puolin (tai sitten olen vain itse kasvanut sen verran, että osaan tulkita biisit paremmin..). Albumilla on kuitenkin kaksi ehdotonta suosikkibiisiä ja ne ovat "Don't" sekä "Afire love"





 Edin biisejen lisäksi on tullut kuunneltua paljon, siis oikeasti paljon myös ihan suomalaisia artisteja, mm. Brädiä, JukkaPoikaa, Redramaa ja jopa Robinia ja Isac Elliottia, vaikken tosiaankaan ole mikään Robiner / Ikke fani. Jotenkin tänävuona olen kuunnellut yllättävän paljon näitä yksittäisiä kesä-hittejä niin edellämainitsemiltani, kuin muilta artistseilta ja tällaisia biisejä ovat olleet muunmuassa Nikka Ankaran perjantai 13., Brädin Uimaan, TCT:n Rannalle, Robinin Kesärenkaat ja tottakai se päähän jäävä "Hankoon, Helsinkiä pakoon soudan Hankoon..." Kasmirin Vadelmavene!
Se biisi soi oikeasti joka paikassa, mutta en vain kyllästy siihen, siinä on sitä kesäfiilistä ja se on älyttömän hyvä, vaikkei laulajan laulutaidoilla taikka edes biisin lyriikoilla voikaan kamalasti kehuskella.. Silti tämä biisi kuuluu minun kesäsuosikkejen ehdottomiin listaykkösiin. :)



 Tottakai tässäkin postauksessa on pakko mainita ne 2014 hitit, Waves, Summer, Wiggle, Problem, Fancy ja niin edelleen.... Tämä lista voisi jatkua vaikka ikuisuuden, mutta pakko myöntää, että joka ikinen biisi jonka luettelin äsken on alkanut jo ärsyttämään, varsinkin "Summer", sillä sitä on pyöritetty oikeasti aivan liika! Ihankuin muuta musiikkia ei olisi, kun nuo muutamat TOP hot biisit, joita pitää jankuttaa yhä uudelleen ja uudelleen, siis radioasemat, pliis, älkää pilatko hyviä biisejä soittamalla niitä puhki! Kiitos ja kumarrus.

 Lisäksi soittohistoriassani on ollut viimeaikoina hyvin paljon muunmuassa seuraavia biisejä:















 Näiden lisäksi olen kuunnellut enimmäkseen vain Spotifyn TOP 100 listan kärjessä olevia, loppuun soitettuja hittejä, jotka ovat olleet listoilla jo vaikka kuikna paljon...


Tällaista tälläkertaa.. Turhaa turhempi postaus tylsyyden kunniaksi...
Mitä biisejä teidän kesään on kuulunut? 
~Darja 


 


4 kommenttia:

  1. Ää mulla tulee niin hyvä fiilis aina tota vadelmavenettä kuunnellessa :D Kiva postaus tällanen, mäkin oon ihmetelly että mitä ihme musiikkia mä nykyäään nyt kesällä kuuntelen......:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, jep! :3 Kiitti! Ja kesähän on sitä parasta aikaa kuunnella ihan random biisejä ;)

      Poista
  2. Tää on kiva postaus! Ed Sheeranilta löytyy hyvää musiikkia :)

    VastaaPoista