Miten nopeasti tää aika voikaan mennä.. Nyt on mennyt jo yli vuosi Ramonan muutosta ja siitä päivästä, kun näin Jumbon viimeistä kertaa. Joka kerta kuvia selatessani tajuan kuinka suuri ikävä mulla on tätä oria.. Vaikka alussa en tullut Jumbon kanssa toimeen millään lailla, pian yhteistyö alkoi toimia ja nyt vasta olen pikkuhiljaa alkanut ymmärtämään, että ehkä Jumbo on se elämäni hevonen. Meillä synkkasi vain joka asiassa niin älyttömän hyvin ja en voi edes sanoin kuvailla kuinka ikävä mulla on sitä ilman satulaa revittelyä kesäiltaisin, kun laukattiin huoletta harja hulmuten pitkin Norrbyn teitä, kun tunsin ison orin takajalkojen polkaisevan laukannostossa, kun tunsin sen orin voiman, mutta silti pysyin luottamaan siihen vauhtiin, voimaan ja hetkeen.. Ei niitä kaikkia hetkiä voi edes sanoin kuvailla, ne olivat jotain niiin täydellistä... Ei tällä postauksella edes ole mitään järkeä, kunhan tulin selittelemään älyttömästä ikävästä..
~Darja
Oii, ihana tuo hevonen ja video on koskettava! Itsekkin ikävöin vieläkin monen vuoden jälkeen rakasta tammaani, joka opetti mut ymmärtään hevosten kieltä ja paljon muuta...
VastaaPoistaKiitos paljon myös Jumbon puolesta! Jep, hirveä tunne, kun menettää yhden elämän tärkeimmistä hevosista..
Poista