Täällä taas kuulumisien kera. Jotenkin into erikoispostauksien tekemiseen on nyt paljon suurempi, kuin tavallisten kuulumispostauksien kirjoitteluun, sillä jokainen päivä on suunnilleen samanlainen eikä kuvamateriaalia ole. Jokainen aamu, päivä ja ilta menee koulukirjojen parissa, tietokoneen edessä kuunnellen musiikkia ja miettien asioita. Ulkona sataa aamusta iltaan, enkä viitsi lähteä uloskaan. Into kaikenlaiseen ulkona kuvaamiseen ja reihumiseen on niin nollilla kun vain voi olla ja ideat puuttuvat.
Viikonloppuna, lauantaina kävimme taas porukalla (Minä, Sara, Luukas ja Max) Helsingissä katsomassa Lucy nimisen leffan minkä jälkeen lähdimme taas tutulla ysin junalla kohti Tammisaarta. Minä ja Luukas lähdimme siitä sitten Maxille, kun Sara jatkoi matkaansa kotiin. Ilta ja yökin meni vain chillaillessa ja jutellessa niitä-näitä.
Aamulla mulla oli jo vähän flunssainen olo, mutta se parani hieman päivän mittaan. Kahden aikaan sain Luukakselta kevarikyydin kaupunkiin missä odottelin vielä ainakin tunnin isääni sammuneen puhemimeni kanssa. Kotona alkoi taas se järjetön heikotos ja makastin vain kahden peiton ja viltin alla täristen kuin ulkona olisi pari kymmentä astetta pakkasta. Suljin silmäni hetkeksi ja avattuani ne uudestaan tajusin, että nukuin noin kolme tuntia. Loppuiltakin meni sitten vain lojuillessa sängyssä palellen ja kuunnellen musiikkia.
Maanantaina lähdin huonosta ja flunssasesta olosta huolimatta silti kouluun ja kaduin valintaani muutamaan otteeseen päivän aikana, joten tänään jäinkin sitten onneksi kotiin lepäämään, sillä tämä flunssainen olo on kamala.. Nyt on vain yritettävä paraantua äkkiä, sillä lauantaina ovat kauan odotetut, Lohjan mätsärit joitan jännitän ja odotan innolla. Nämä ovat mun toiset JHt Brandyn kanssa ja kieltämättä harmittaa älyttömästi, etten saa Taraa mukaan kehiin, mutta toivotaan vain, että meillä menee Brandyn kanssa taas yhtä hyvin, kuin keväällä, Karjaan mätsäreissä. (:
Tälläisissä, syysflunssa-tunnelmissa ollaan siis liikkeellä nyt... Mulla olisi nyt älyttömästi inspistä kaikkeen kirjoitteluun ja kuvien muokkailuun, joten ehdottakaa aiheita! Viikonlopusta olisi toivon mukaan tulossa myös videomateriaalia, ehkä myös my-day, saa nähdä. (:
~Darja
Lauantai kuulostaa kivalta päivältä! Jos tykkäät vaikka leipoa, siitä saisi varmaan hauskan postauksen :D Pikasia paranemisia ja malttia pysyä levossa! :D
VastaaPoistaVoisin perjantaina vaikka kuvata jonkinlaisen videopostauksen leipomisesta, jos saan Saran innostumaan ideasta! :D Kiitos!
PoistaTee vaikka joku leipomisvideo/roomtour/mielipidepostaus :D
VastaaPoistaLeipomisvideo on aika varmasti tulossa ja roomtouriakin voin harkita, mun huoneessa sitä on vain älyttömän hankalaa toteuttaa :/ Mielipidepostauksia kirjoittelen nyt mielelläni, mutta ideat ovat vähän hukassa.. :D
Poista