Masennus [mielipideteksti]

Heippahei, taas täällä ja taas mielipidetekstin parissa.

Selailin jonkin aikaa sitten vanhoja tekstejäni ja niiden joukosta löytyi tämä masennus aiheinen teksti vuoden takaa. Luin sen läpi ja päätin kirjoittaa sen uudelleen käyttäen alkuperäistä tekstiä pohjana. Tässä on siis lopputulos...

Kevät. Koulussa on älytön kiire kaikkien kevätlukukauden viimeisten kokeiden ja esitelmien kanssa. Kotona joutuu vain raatamaan koulukirjojen parissa ja kuitenkin kaikki tuntuu menevän pilalle. Vaikka kuinka yrittäisi, mitkään kouluasiat eivät pysy päässä vaan karkaavat mielestä saman tien. Viimeiset kokeet, joihin on pakko panostaa. Kaverit ovat innoissaan kuinka hyvin heillä menee, mutta omassa päässä mikään ei täsmää. Elämä on taas päättänyt lähteä alamäkeen, tai siltä se ainakin tuntuu. Tottakai kaikista huonompaan aikaan, juuri kun pitää panostaa ja tehdä hommia ajatukset sortuvat maseentuneisuuteen.

Usein myös kaverisuhteet päättävät vähentää kitkaa tässä alamäessä ja kaikki menee vielä huonompaan päin. Miksi elämä tuntuu kääntyvän ympäri ja vaihtavan suuntaansa aina juuri, kun luulee, että pääsi ylämäen huipulle ja kaikki asiat tuntuvat olevan hyvin. Ikinä ei saa olla hetkeäkään siellä mäen päällä lepäämässä. Nauttimassa siitä, että on jaksanut nousta sinne, vaan aina joutuu heti tasapainottelemaan kapealla ja jyrkällä - rotkon reunaa pitkin kulkevalla - polulla.

Silti kun miettii tarkemmin ymmärtää, että välillä olemme masentuneita aivan pienistä asioista! Omalta kohdaltani mietin aina, että tuntuu niin typerältä angstailla jostain typeristä pikkujutuista ja antaa niiden pilata elämäni iloa. Silti, vaikka tiedän, ettei mitään niinkään vakavaa, masentunutta oloa selittävää ole tapahtunut kaikki pienetkin asiat kasaantuvat ja ajatukset ovat niin sekaisin, etten oikein enää itsekään tiedä miksi välillä angstaan. Kaveriporukan keskellä asiat tuntuvat olevan hyvin, mutta heti kun jään yksin alan miettimään asioita, joita en ehkä haluaisi miettiä ja siitä alkaa taas se masennus. Usein iltaisin tekee mieli vain juosta pois itkien, huutaa ja repiä hiuksia päästä, mutta miksi? Välillä, kun ei itsekään tiedä syytä masennukseen on myös hankalaa piristyä. Toisaalta taas pienetkin asiat voivat välillä auttaa...

Myös kaverisuhteet kärsivät - tai ainakin saattavat kärsiä - siinä samalla. Ainakin jos tilanne on se, että kun toisella on vaikeaa ja toisella on ehkä taas se ylämäki elämässään. Ja kun alat ehkä avautumaan sille onnelliselle kaverille ja häntä ei välttämättä kiinnosta kuunnella sinun valittamista, kun hänen oma elämänsä on kuin täydellistä satua. Ja se, kun yrität ehkä saada siltä ystävältä apua ja häntä ei kiinnostakaan, koska hänellähän on kaikki hyvin. Se tuntuu aivan kamalalta. Varsinkin jos olet itse aina yrittänyt olla tämän henkilön tukena, jos hänellä on ollut vaikeaa. Ehkä tämä kuulostaa tutulta, sillä tuo on niin perus tilanne, koska heti kun toisella on vaikeaa, juostaan pakoon eikä edes yritetä kuunnella tai auttaa millään lailla paitsi ehkä sanomalla, “aa, noh kyl sä pärjäät”. Onneksi maailmassa on kuitenkin myös ihmisiä jotka oikeasti haluavat kuunnella ja auttaa. Masentuneena on hyvin tärkeää uskaltaa puhua. Puhua oikealle henkilölle. Se voi olla äiti, isä, kaveri, tyttö -tai poikaystävä, kuka vaan henkilö joka oikeasti haluaa kuunnella luottamuksellisesti mikä sinua harmittaa. On ihanaa, kun on se yksi ystävä kenelle voi kertoa ihan kaiken ja kenen kanssa voi jutella niin, että tietää, että hän kuuntelee ja oikeasti osaa vastata jotain. Tai jos ei osaa vastata, niin ainakin kuuntelee.

On myös jännittävää miten ne "oikeat ystävät" karsiutuvat siinä vaiheessa, kun on vaikeampaa. Itse olen aikalailla sellainen ihminen, etten kamalan mielelläni puhu tunteistani enkä varsinkaan näytä niitä, koska olen tottunut olemaan todella vahva ihmisenä ja pärjäämään ongelmieni kanssa itse, mutta jossain vaiheessa on kuitenkin oikeasti pakko päästä puhumaan kaikesta jollekin, koska kun kaikki kasaantuu ja pitää kaiken vain sisällään on pian menettänyt tasapainonsa sillä kapealla polulla.

Monet eivät myöskään tahdo puhua tunteistaan tai asioistaan muille ja näidenkin ihmisten valintoja on  kunnioitettava. Ainakin jos ihminen ei kärsi vakavasta masennuksesta vaan on vain hetken aikaa sillä tuulella, että tahtoo olla täysin yksin ja selvittää ajatuksiaan.

Mielestäni on kuitenkin typerää häätää ihmisiä ympäriltään jos itsellään on vaikeaa. Esimerkiksi jos istut yksin koulussa ja näytät jotenkin surulliselta, varmasti ihmiset haluavat tietää mikä sinulla on. Jos sillä hetkellä joku tulee kysymään mikä sinulla on, voit sanoa ystävällisesti, “hei sori en haluaisi puhua tästä”. Toinen vaihtoehto on, että sanot vain vihaisesti, "ei kuulu sulle", "et sä kuitenkaa tajuu" tai vaikkapa "miks se sua kiinnostaa". Toisessa tapauksessa vain varmistat, että toinen henkilö ei ainakaan enää kysy mikä mieltäsi painaa ja saattaa itsekin aika varmasti olla surullinen sinun vastaus tyylistäsi.

Tottakai välillä ärsyttää, mutta tuskin ihmiset tarkoittavat sinulle mitään pahaa kysymällä mikä sinulla on. Ethän voi ikinä tietää millainen tilanne kyseisellä henkilöllä on parhaillaan omassa elämässään, ehkä juuri tämä henkilö voisi auttaa sinua?

Useimmiten aiheutamme tämänkaltaisen, lievän masennustilan itse itsellemme. Teemme pienistä asioista liian suuria. Alennamme itsetuntoamme kuvittelemalla asioita jotka eivät pidä paikkaansa. Masennuksella voidaan kuitenkin tarkoittaa myös paljon muutakin kuin vain huonotuulisuutta ja lievää ahdistuneisuutta arkea kohtaan. Vakava masennus, eli depressio on vakava sairaus joka pahimmassa tapauksessa voi johtaa jopa itsemurhaan. On siis oltava hyvin tarkkana millaisesta masennuksesta milloinkin on kyse. Jos mielestäsi joskin ystäväsi kärsii vakavasta, pitkäaikaisesta masennuksesta eikä hän ole itse hakeutunut hoitoon, asiasta kannattaa jutella ensin ystävälle, ja jos tämä ei tuota tulosta voi keskustella esimerkiksi ystäväsi vanhemmille, tai vaikka kouluterveydenhoitajalle.

“Masennuksella viitataan arkipuheessa usein alakuloiseen mielialaan ja pettymyksen tunteisiin. Lääketieteellisesti masennuksella viitataan puolestaan oirekuvaltaan moninaiseen sairauteen, jonka vaikutukset näkyvät mielialan lisäksi itsetunnossa, ihmissuhteissa, työ- ja opiskelukyvyssä sekä fyysisessä hyvinvoinnissa.” -YTHS

Joka tapauksessa, jos sinulla on vaikeaa, muista, että elämä on ylä -ja alamäkiä! Vaikka tuntuisi siltä, että nyt on se alamäki on silti elettävä täysiä, sillä elämä on oikeasti yllättävän lyhyt, emmekä ikinä saa toista mahdollisuutta elää sitä uudelleen. Aika kuluu nopeasti eikä sitä voi enää kelata, kun on kerran eletty ja tehty tiettyjä valintoja, mitään ei voi enää perua ja muuttaa. Siksi on otettava kaikki elämästään irti nyt! Elämä jatkuu ja se masentuneisuuden mäki ei ole loputon, mutta se polku mäen ja rotkon välillä on hyvin hauras, yksi väärä askel ja kaikki sortuu, joten mieti tarkkaan yritätkö elää ylämäkeä vaikka olisi vaikeaa, vai ryntäätkö yrittämättä alamäkeen luovuttajana.

~Darja