Tänään herätessäni huomasin ulkona olevan aika hämärää ja huokaisin helpotuksesta, sillä tällä kertaa ei ollut +30 asteen paahtavaa aurinkoa vaan aika pilvistä ja viileää. Keli oli kuitenkin aika hyvä eikä ulkona satanut. Myöhemmin iltapäivällä alkoikin ensin tihkuttamaan ja sitten satamaan oikein urakalla ja sataa edelleen.
Ajattelin kertoa vähän kuulumisia taan, kun koko edellisviikon postaukset olivat enemmän SeaHorse Week painoitteiset. :)
En ole päässyt tallille yhtään ja nyt on viimeiset päivät ennen kuin Ramona muuttaa Ruotsiin ja minä jään tänne Suomeen etsimään itselleni hevosta. Olen selaillut HT.nettiä ja muita hevosaiheisia nettisivuja läpi toivoessani löytäväni jonkun ihanan pollen, jonka saisin ensiksi ylläpitoon ainakin vuodeksi, minkä jälkeen voisin sen ostaa. Harmikseni en sitten löytänyt, kuin yhden tamman josta olen todella kiinnostunut. Kyseessä on 11 vuotias puoliveritamma, joka taittaa He-B jutut ja hyppää Re. 90cm, mutta on tällä hetkellä kuullemma ruosteessa. Juttelin hevosesta vanhempieni kanssa ja he kehoittivat minua laittamaan hevosen omistajalle sähköpostia. Katsotaan nyt miten käy... :)
Koirien kanssa en ole mitään kummempaa tehnyt. Pari kertaa olen Taran kanssa juossut ihan perus pannalla kolmion, L:än, ja kahdeksikon läpi, muuten neiti on saanut levätä JH hommista ja nauttia kesästä samoin, kuin Oni. Harjasin neidit tässä toissapäivänä oikein kunnolla, mutta silti Onista tuntuu lähtevän kilokaupalla karvaa.. Aika outoon aikaan tuo neiti on päättänyt heittä turkkinsa pois!
Huomenna olisi tarkoitus putsata molempien koirien korvat ja leikata kynnet. Jos aikaa riittää niin voisin harjata Onin vielä kerran, jotta saisin loputkin irtokarvat pois. Lisäksi jos on hyvä ilma, pitäisi viedä Taran uimaankin, sillä se on kerännyt itseensä niin paljon virtaa muutaman päivän aikana, joten ainoa vaihtoehto saada ne turvallisesti pois on käydä juoksuttamassa neitiä rannalla ja vaikka treenata vesinoutoa samalla! :)
![]() |
| Vesipeto ♥ |
Olen tänään suunnitellut kahtakin kuvapostausta, joista yhden toteutan varmaankin tänään ja toisen huomenna.. Saa nähdä! :) Nyt menen kuvailemaan... Katsotaanpas mikä postaus tänne ilmestyy seuraavaksi..
~Darja

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti