sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

SeaHorse Week -Day 4-

 Tänään olikin ehkä yksi jännittävimmistä SHW kisapäivistä tänävuonna. Sain äitini suostumaan ajamaan minut ja Minnan Hankoon, vaikka äiti olikin edellispäivänä sanonut, että meidän täytyy mennä jompaan kumpaan suuntaan junalla. Jokatapauksessa - kun tulimme kentänlaidalle huomasimme, että Speed Race (130cm) luokka oli juuri ohi ja kentällä oli huoltotauko. Siinä samassa näimme Ellyn kentänlaidalla ja hengasimme hänen kanssaan. Kävimme kuvaamassa verkkaa ja kiertelimme hiukan expo alueella ennen seuraavan luokan (135cm) alkua. Kuvasimme koko luokan ja sen ollessa ohi, seuraavaan luokkaan oli vielä 1,5h! Ensiksi kävimme kiertelemässä expoa, jossa törmäsimme Saraan, minkä jälkeen kävimme kysymässä Infosta mihin aikaan vikellysesitys on ja selvisi, että siihen on viellä noin puoli tuntia, sillä se alkaa 30min ennen luokan alkua. Päätimme Minnan kanssa käydä ostamassa jätskin S-marketista, jolloin Elly ilmoitti, ettei tule mukaan, joten lähdimme sitten kahden.
  Tulimme takaisin kentälle, kun vikeltäjät olivat lopettamassa verryttelya ja seuraavan luokan ratsukot olivat verkkaamassa. Kuvailimme verkkaa hetken, kunnes vikellysesitys alkoi. Kuvasimme vikellysohjelman ja lähdimme kisakentän laidalle valmiiksi odottelemaan seuraavaa luokkaa joka oli siis 145cm-150cm.  Siinä vaiheessa Emmi soitti ja ilmoitti tulevansa katsomaan kisoja. Emmin tullessa noin puolen tunnin päästä - oli jäljellä vain pari ratsukkoa ja 10 parhaan ratsukon uusinnat. Kuvasimme ja katsoimme radat loppuun ja soitin äitini hakemaan meidän Minnan kanssa kotiin.
 Äidin tullessaan hakemaan hän halusi vielä käydä katsomassa Alpakoita expo alueella kiertelemässä. Exposta napattiinkin minulle mukaan uudet ratsastushousut ja kypärän . :)

  Luulisin, että minun Facebook päivitykseni voisi olla hyvä, lyhyt kuvaus tästä päivästä/viikosta. :)


 Ja sitten nämä kuvat... :)

























































 Tässä nämä tavarat jotka napattin mukaan Exposta :)




Sori, huono kuvanlaatu.. :(



 Kiitos ikimuistoisesta, aurinkoisesta ja hyvin järjestetystä SHW viikosta kaikille toiminhenkilöille ja järjestjille, sekä tietenkin kilpailijoille, joita ilman tapahtumaa ei olisi edes ollut! :) Ensivuotta odotellessa...

 ~Darja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti