sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

SeaHorse Week -Day3-

 Moikka! En valitettavasti eilen enään päässyt nettiin SHWn jälkeen, joten tämä postaus tulee vasta tänään.

 Äiti ajoi minut SHWhen niin, että olin juuri päivän toisen luokan  (Prix de Benitec, 130 cm joka alkoi kello 11:40) alussa kilpakentän laidalla, kamera kädessä.  Olin koko aamun kuvaamassa yksin ja seisoinkin kaksi tuntia paahtavassa aamu-auringossa liikahtamattakaan, joten sain ihan kivat rusketusraidat siinä samalla.

 Kun kello löi vähän yli 13 Jonna ilmestyi pakalle ja hengasin hänen ja hänen ystävänsä kanssa jonkun aikaa, kunnes sitten luokka loppui ja Emmi tuli. Kävimme Emmin kanssa kaupassa tauon aikana ja sitten kuvattin vähän aikaa verryttelyä seuraavaan luokkaan ( LähiTapiola Future Challange joka alkoi kello 14).  Kuvattiin aluksi aurinkoisella puolella, mutta päätimme hetken päästä lähteä varjoon, sillä oli aivan liian kuuma.  Tämän luokan lopussa Emmin piti lähteä, mutta hän kiltisti jätti oman objektiivinsä minulle, jotta saan parempia kuvia. :)  Istuskelin noin puoli tuntia ja katselin/kuvailin huoltotaukoa. Seuraava luokka oli myös 140cm, sen aikamisalkaa en muista. Kuvasin koko luokan siellä varjossa, vaikka minulla oli ihan pirun kylmä, mutten kuitenkaan halunnut mennä aurinkoon, fiksu minä..   Tämä kyseinen luokka oli päivän viimeinen, joten sen jälkeen Emmi tuli hakemaan objektiivinsä ja minä suuntasin kiertelemään expo aluetta ja istuskelin noin 40min penkillä lammen edessä ja odottelin kotikyytiä. Äiti tulikin hakemaan minut joskus kello 18 ja pääsin kotiin, missä Minna tuli meille yötä, sillä lähdimme tänään (Sunnutaina) SHWhen yhdessä. :)

 Se siitä höpöttämisestä! Nauttikaa kuvista! :)











































~Darja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti