Mikäli sinua ei kiinnosta 1D höpötykset, voit jättää tämän tekstin suosiolla lukematta!
Itse odotin uutta levyllä innolla, mutta myöskin jännityksellä. Bändin jäsenet olivat jo hyvissä ajoin varoittaneet fanejaan, että levyllä kuultava musiikki tulee olemaan hieman erillaista, sekä kypsempää mitä aijemmilla levyillä. Kuunneltuani levyn ensimmäistä kertaa läpi, mieleeni jäi kaksi laulua, Little white lies, sekä You & I. Nämä kaksi biisiä ovat edelleenkin mielestäni levyn parhainpia, mutta suosikkejeni joukkoon nousivat myös aika pian Happily, Does he know, sekä Strong. En osaa valita ehdotonta ykkös-suosikkiani, mutta eri fiiliksillä, eri biisit vaikuttavat ja tuovat paljon ajatuksia. Olen aikalailla yllättynyt näin suuresta musiikkityylin muuttumisesta joidenkin biisejen kohalla, ja olen edelleenkin sitä mieltä, ettei 1D ole mikään rock bändi ja se onkin se syy miksi aikoinaan minusta tuli Directioner. Toki ymmärrän, että pojat kasvavat ja aikustuvat ja niin myös fanitkin, mikä tarkoittaa myös musiikin kehittymistä, mutta joidenkin biisejen kohdalla bändi menee jo vähän liioittelun puolelle.. Tämä on minun mielipide, eikä siitä tarvitse alkaa väittelemään, sillä kaikki ajattelevat miten haluavat, mutta näin tämä asia minusta on eikä sille voi mitään.
Kokonaisuudessaan rakastan tätä albumia. Biisejen hyvät lyriikat ovat säilynneet edelleen ja kappeleiden tunnelmiin on helppoa päästä mukaan. Yllättävää on myös se, että monien laulujen tyylit ovat aivan erillaisia, esimerkiksi verratessa Dianaa ja Better than Words'ia ei välttämättä ihan heti uskoisi, että kyseessä on sama bändi. Toinen hyvä vertaus on You & I, sekä Little Black Dress, joista on alla esimerkit. Kaksi täydellistä vastakohtaa, mutta molemmat samalta albumilta ja molemmat hyviä biisejä.:) Little Black Dress on vain mielestäni yksi niistä biiseistä, jotka eivät vain yksinkertaisesti ole 1Dn tyyliä..
&
Silti pidän omalla tavallaan myös näistä, ns. hieman erillaisita ja One Directionin tyylistä poikkeavista biiseistä, sillä ne tuovat vaihtelua ja piristävät. Ja vaikka biisejen tyyli on kauempana WMYBstä ym. Up All Nightin biiseistä, lyriikat ovat silti selkeitä, hauskoja ja mielenkiintoisia.
Tekstin alussa mainitsin, että suosikki biisejäni albumilta ovat Happily, Does he know, Strong, You & I, sekä Little White Lies. Miksi?
Happily
Happily on sellainen biisi joka nappaa ainakin minut hyvin herkästi mukaan tunnelmaansa. Siinä on erittäin hyvät lyriikat ja siihen ei oikein kyllästy. Poikien äänet tulevat esiin aika hyvin ja se on aikalailla saman tyylinen kuin Take Me Home albumin jotkut biisit, eli se ei ole kovinkaan uudenlainen tyyliltään ja se on juuri sellainen, One Direction- tyylinen biisi!:) Sen lyriikat muistuttavat mua henkilökohtaisesti eri asioista, jotka ovat elämässäni tapahtuneet..
Does He Know
Rakastan tämän biisin sanoja! Sekään ei ole kovinkaan eri tyylinen, kun jotkut muut 1Dn biisit, mutta siinä on silti jotain uutta ja erikoisempaa / poikien vanhasta tyylistä poikkeavaa. En oikein osaa selittää muuta, mutta siinä vain on sitä jotain mistä tykkäät..:)
Strong
Strong, jo kuulematta arvasin, että tulen varmasti tykkäämään tästä biisista, mutta alkuun se oli jotenkin pettymys. Silti kuunneltuani sitä muutaman kerran, tykästyin siihen valtavasti! Nämä lyriikat ja se fiilis jota tää biisi tuo on vaan jotenkin uskomaton.. Tykkään tän biisin tyylistä, sillä se ei ole liian rauhallinen, muttei myöskään mikään hullu, vaan juuri sellainen perus 1Dn biisi, juuri sellainen biisi jollaisesta alkoi tämä taival Directionerina.. ♥
You & I
Tän biisin sanat ja sävel ovat mulle jotenkin tosi läheisiä, vaikken edes itse tiedä miksi. Rakastuin tähän heti kun kuulin biisin ensimämäistä kertaa. Tämä on juuri sellainen biisi jota pystyn kuuntelemaan vaikka kuinka kauan, varsinkin jos olen vähänkin surullinen tai tylsistynyt. You & I, herättää mun päässä aina hirveesti ajatuksia ja muistoja.. ♥
Little White Lies
Tämäkin oli sellainen biisi jonka lyriikat saivat mut heti tykästymään siihen. 1Dlle aikalailla uudenlainen musiikkityyli, mutta aivan huiput sanat ja poikien ääni tekivät tästä jotain ihan huippua. Tästäkin biisistä ja varsinkin kertosäkeistöistä tulee vaikka mitä mieleeni.. Olen tosi huono selittämään miksi tykkään jostakin biisistä, mutteiköhän se ole vain makuasia se lempibiisi..?:)
Jokatapauksessa, vaikka poikien musiikki muuttuu, ne ovat silti ne viisi hullua, sekoa ja ihanaa poikaa, jotka pistettiin bändiksi siellä X Factorin backstagella. Ne ovat niitä poikia, jotka vielä vähän aikaa sitten riehuivat kuvaessaan Video Diary'itä portaikolla, ne ovat Niall, Louis, Liam, Zayn ja Harry, ne ovat omia itsensä ja ne ovat One Direction ♥
~Darja
Rakastain näitä 1D-postauksia, vaikka aika moni varmaan nää skippaakin! Oon sunkaa samaa mieltä niin monesta asiasta tolla levyllä ja vaikka se onkin ehkä vähän erilainen, niin silti kokonaisuudessaan ihan järjettömän ihana. :)
VastaaPoistaKiitos! Ja jepp!:)
Poista