Mitä Taralle kuuluu?

 Ennen blogissa oli hirveästi juttua koirien treenailusta ja varsinkin JH treeneistä Taran kanssa. Mitä sitten tapahtuikaan, kun yhtäkkiä koirien treenit katosivat lähes kokonaan kuvioista? Lopahtiko kiinnostus? Ei. Ei lopahtanut, ainakaan minun kohdalta.

 Alkuvuodesta treenailimme ahkerasti ja kävimme parilla JH kurssilla ja treenit sujuivat tosi hyvin. Olin aivan älyttömän iloinen, että Taran kehäkammo on viimein laskenut ja neiti vihdoin liikkuu mielellään ja innokkaasti!

 Mutta kevään tullessa, Tara alkoi pikkuhiljaa taas pelleilemään kehässä. Lähinnä alkoivat taas samat ongelmat kuin alkuaikoina, eli neiti alkoi jumittamaan ja ei suostunut liikkumaan kehässä. Homma ei enää ollut hauskaa kummallekkaan, kun jouduin pakoittamaan koiraa liikkumaan, vaikka sitä itseään ei huvittanut. Kävimme eläinlääkärilläkin tarkistamassa, ettei se vain ole kipeä, mutta ei, kaikki oli hyvin. Eläinlääkäri arveli samaa, kuin minäkin; koiralla on vain ns. asennevika treenaamista kohtaan. Siinä vaiheessa päätin antaa neidin vain lomailla kesän yli ja pidin treenit tosi vähäisinä, eli suunnilleen sillaisina, että ennen lenkkiä juoksin ihan pitkällä hihnalla kolmion ja edestakaisin ja sitte vain kehuin sitä ja jatkoin matkaa lenkille. Otimme koko kesän aikana rennosti. Osittain siihen vaikutti myös minun jatkuva tallilla asuminen, mutten halunut tuhlata hetkeäkään siitä ajasta, kun Ramona vielä asui suomessa.

kauden viimeiset onnistuneet mätsärit, joihin olin tosiaan tyytyväinen..

Loppukesän treenit sujuivat ainavälillä, mutta heti vähän aijan kuluttua neiti ei enää halunut liikkua...

 Syksyllä yritimme uudestaan, mutta sitten oma aikani vain loppui kesken ja olin sen verran maseentunut, etten vain löytänyt itsestäni voimaa aloittaa Taran kanssa kaikkea alusta.
 Kävimme kesän jälkeen yksissä mätsäreissä, mutta niistä jäivät aivan kamalat fiilikset, vaikka sijoituimme kolmansiksi. Päätin silti vain antaa Taran olla, ei siitä olisi sittenkään treenikoiraksi, jos se ei vain yksinkertaisesti tykkää JH touhuista. En halunnut pakoittaa koiraa siihen mistä se ei nauttinut.



 Syksy kului ja vähän aikaa sitten ajattelin yrittää treenailla vähän. Kappas kappas, Tara oli taas yhtä innoissaan, kun ennen! Se juoksi innokkaana perässäni ja oli ihan kuin leikkisä pentu! Lomailu siis tosiaan auttoi ja koira oli taas ennallaan.:) Nyt olen päättänyt aloittaa Taran kanssa kaiken ihan uudelta pohjalta. Treenailen enintään 5min per päivä ja en pakoita koiraa mihinkään. En treenaa mitään vaikeita käännöksia enkä pakoita neitiä liikkumaan täydellisesti. Treenailemme vain sitä, että koira tosiaan nauttisi treeneistä. Eli sitä, että se liikkuu innokkaasti ja sen mielestä treenit ovat hauskoja. Lopetamme jokaisen treenin heti, kun Tara näyttää iloiselta ja tekee mielellään pyytämäni hommat.

Syksyn ensimmäiset ja viimeiset mätsärit Taran kanssa.

Edetään nyt hyvin varovasti ja pikkuhiljaa, jottei neiti jumitu taas uudestaan. Saa nähdä, jos enää ikinä treenaillaan samaan tahtiin mitä ennen, vai jäädäänkö me vain ns. puskaharrastajiksi kotiin, sen nähdään vaan ajan myötä.

 Yleisesti Taralle kuuluu tosi hyvää! Neiti on täynnä intoa ja leikkiikin päivittäin pentumaisia leikkejään, joihin Tarula yrittää saada Oni-mummoakin mukaan..:)

 ~Darja